| Paluu |
| ALUETOIMINTAA |
Olen erittäin iloinen, että tässä lehdessä on aika paljon aluetoimintaa koskevaa tekstiä: kokemuksia pääkaupunkiseudun tilanteesta sekä useita ilmoituksia. Tuntuu siltä, että toiminta on koko ajan hiukan lisääntynyt. Mutta vielä on kuitenkin kartalla ”valkeita alueita” odottamassa toimintaa. Nykyisten alueitten lisäksi perustetaan alueita kiinnostuksen mukaan. Esim. Etelä- ja Keskipohjanmaa, Kuopio-Mikkeli –ympäristöt ja monet muut seudut ovat vielä vailla aluetoimintaa. Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut ja uusia jäseniä on tullut ympäri Suomea. Toisinaan uudet jäsenet kysyvät, onko seudulla muita työnohjaajia. Samoin tulee viestejä toiveista lähialueilla tapahtuvasta työnohjaajien tapaamisista. Pulmana on, että toimintaa ei voi käynnistää yhdistyksen hallituksesta käsin, vaan sen pitäisi lähteä paikallisista tarpeista ja paikallisin voimin. Yhdistys tukee eri keinoin aluetoimintaa. Viestit jäseniltä ovat erittäin tervetulleita. Siis: haluaisitko osallistua aluetoimintaan, missä päin Suomea, minkälaista toimintaa toivoisit, jne. Aluetoiminta on hyvä mahdollisuus tutustua kollegoihin. Kuka tahansa (myös uudet äskettäin yhdistykseen liittyneet!) voi aloittaa toiminnan kutsumalla lähitienoon työnohjaajat kokoon pohtimaan, minkälainen toiminta yhdessä kiinnostaisi. Ota yhteyttä ja kerro toiveistasi ja ideoistasi! Kymenlaakson ja Keski-Suomen alueilla on aluevastaavan paikka avoinna. Molempien aluevastaavat ovat työkiireidensä vuoksi joutuneet luopumaan tehtävästä. Ilmoittautua voi minulle joko sähköpostitse tai puhelimitse. Ja vielä kertaukseksi: Kaikkiin aluetapahtumiin voi osallistua kuka vain minne vain ”yli aluerajojen”. ”Rajojen ylittäminen” on erittäin toivottavaa. |
|
Maija-Leena Linna Puh 040-584 5570 maija-leena.linna@kolumbus.fi |
| Ylös |