Paluu
PÄÄKAUPUNKISEUDUN ALUEVASTAAVIEN PÖYDÄLTÄ

Kuuman kesän jälkeen istahdimme, Anja vanhana ja Nora uutena aluevastaavana, suunnittelemaan tämän toimintakauden aluetapaamisia.

Lähdimme vanhan kaavan mukaan liikkeelle: Yksi tapaaminen syksyllä ja yksi keväällä. Näihin oli osallistunut juuri ja juuri tarvittava (20-30) määrä innokkaita jäseniä. Lähetimme sähköpostiviestin jäsenille ja seuraavana aamuna sähköpostiruutu oli täynnä viestejä! Syksyn alueilta täyttyi ennätysajassa ja kaiken kaikkiaan ilmoittautuneita oli 80. Olimme ällikällä löytyjä! Kyllä meillä on innokas ja aktiivinen jäsenistö, UPEAA!

Jäimme myös miettimään mistä tämä kertoo. Suuri faktahan on se, että jäsenmäärämme on kasvanut valtaisasti ja jäseniä on pääkaupunkiseudulla jo yli 200! Illan teema oli myös varmasti meille kaikille hyvin ajankohtainen ja kysymyksiä herättävä. Kouluttaja Liisa Valve-Mäntylälällä oli varmasti myös merkitystä tunnettuna ja pidettynä työnohjaajana. Mutta kertoo se varmasti myös työnohjaajan työn yksinäisyydestäAnu ja vertaistuen huutavasta tarpeesta!

Saimme myös muutamia toiveita pitää useampia aluetapaamisia vuoden aikana. Tämän innoittaman teimmekin kyselyn koko pääkaupunkiseudun jäsenistölle heidän toiveistaan aluetoiminnan suhteen. Vastauksia saimme noin 40. Kiitos vastanneille! Suurimmassa osassa vastauksia toiveena oli, että aluetapaamisia olisi neljä kertaa vuodessa. Erityisesti toivottiin tilaisuuksia, joissa on mahdollisuus koulutuksen ohella myös vertaistukeen. Avoimesta kirjallisuuspiiristä oltiin myös innostuneita, mutta tapaaminen joka toinen kuukausi tuntui liian paljolta.

Tarkoituksenammehan on, että kaikki halukkaat mahtuvat aluetapaamisiin. Siksi tänä syksynä järjestimme toisen samansisältöisen aluetapaamisen. Vieläkään kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan, joten keväällä 2004 tarjoamme vielä mahdollisuuden osallistua ”Kuinka ohjaajana valmistaudun työnohjaamaan” -koulutusiltaan. Kiitos Liisan!

Kyselyjen pohjalta olemme suunnitelleet seuraavanlaista ohjelmaa:

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ALUETAAPAAMISET KEVÄÄLLÄ 2004

Tiistaina 20.1. klo 18-20.30
Kaikille avoin kirjallisuuspiiri, johon luetaan Taru Kaivolan vuonna 2003 ilmestynyt kirja Työpaikan ihmissuhteet. Illan alustaja on ryhmäanalyytikko, psykoterapeutti Taru Kaivola. Paikka ja muut tarkemmat tiedot löytyvät sivuilta www.suomentyonohjaajat.fi TAPAHTUMAT-linkin alta. Pyrimme saamaan tiedot ajan tasalle joulukuun aikana. Ilmoittautumiset tilan suunnittelun vuoksi 31.12.2003 mennessä.
Ovimaksu 5 €.

Tiistaina 10.2. klo 18-20.30
Suuren suosion saavuttanut ”Kuinka ohjaajana valmistaudun työnohjaamaan” –koulutusilta (kolmas samansisältöinen ilta) Kouluttajana psykodraamaohjaaja, KM Liisa Valve-Mäntylä. Ilta toteutuu vain jos ilmoittautuneita tulee 25. Paikka ilmoitetaan myöhemmin. Sitovat ilmoittautumiset 23.1.04 mennessä. Hinta 15 €.

Lauantai 3.4. klo 10-17 Työyhteisön roolikartta työnohjauksen välineenä –koulutus Kouluttajana psykodraamaohjaaja, tarinateatteriohjaaja Reijo Rautiainen. Paikka ilmoitetaan myöhemmin. Sitovat ilmoittautumiset 5.3. mennessä. Hinta 30 €. Ilmoittautumiset ensisijaisesti sähköpostilla anja.k.uusitalo@jippii.fi tai gsm. 050-3629163

Aluetoiminnan kehittämiseksi otamme mielellämme vastaan ideoita ja toiveita koulutusteemoista ja kouluttajista. Jäsenistömmekin on pullollaan osaavaa ja ammattitaitoista porukkaa. Varmasti olisi antoisaa saada omia jäseniä alustamaan itseään lähellä olevista työnohjauksen teemoista. Lähettäkää ideoita, toiveita ja mieltä askarruttavia kysymyksiä meille sähköpostilla anja.k.uusitalo@jippii.fi tai .nora.jarasto@pp.inet.fi
KIITOS JO ETUKÄTEEN!

TERVETULOA TAPAAMISIIN JA HYVÄÄ LOPPU VUOTTA!
Anja ja Nora
Ylös