Ihminen on läpi vuosisatojen pohdiskellut olemustaan ja ihmiskäsityksestä nousee monia eri näkemyksiä. Uuno Kailas on runossaan Karavaani todennut mm. "Tien lapsia olemme matkaan syntyneitä, karavaaniheimoa retkellä elämän." Ja näinkin "Näyt yhteiset, sama kaipaus kauemmaksi, kohtalo matkasauvana kaikkien". Akateemikko Georg Henrik von Wright on verrannut ihmiskuntaa maailmankaikkeudessa 'hyppyselliseksi nuuskaa'.

Ihmiskäsityksen äärelle on syntynyt erilaisia koulukuntia pohtijoiden ollessa sidoksissa oman aikakautensa kulttuuriin. Niitä löytyy ainakin yhdeksää eri tyyppiä, joista minulle ovat läheisimpiä humanistinen ihmiskuva: ihminen on ennen kaikkea elämäntarkoitusta etsivä ja ymmärtämiseen pyrkivä olento, toisekseen holistinen ihmiskuva: ihminen on
psyykkis-henkinen, kehollinen ja elämäntilanteeseensa kietoutunut olento ja kolmanneksi minulle merkityksellisin ihmiskuva on kuitenkin kristillinen ihmiskuva: ihminen on ennen kaikkea Jumalan kuvaksi luotu ja Jumala-yhteyteen pyrkivä olento. Siis ojentautumista siihen suuntaan kaikesta raadollisuudesta huolimatta. Näistä lähtökohdista syntyy asennoitumiseni itseeni ja muihin ihmisiin tietoisena myös siitä, että teoria ja käytäntö on kaksi eri asiaa.

Tulokselliseen ja eettisesti kestävään työnohjaukseen pyrkivälle työnohjaajalle on tärkeää määrävälein pohdiskella tätä kysymystä, joka ei ole välttämättä helppoa. Siis, mikä ihminen perimmältään on?

Tähän pohdiskeluun minua on mahdollistanut se, että sain vuonna 1946 suuren lahjan. Sain nimittäin silloin syntyä tälle Tellukselle, joka tapahtui aamu tuimaan pakkastammikuussa Karstulassa Kimingin koululla. Sieltä muutimme vajaan vuoden päästä Poriin, josta edelleen Helsinkiin minun ollessa kaksi vuotias. Näin Arabiasta eli Vanhasta kaupungista minulle tuli lapsuuteni ihana paikka, johon olen juurtunut. Avainlapsena en kasvanut, vaan äitini hoiti kotona meidät kaikki neljä lasta, joista minä olin esikoinen. Isäni oli virkamies köyhistä oloista, joka vasta aikuisena pääsi toteuttamaan luku-unelmiaan, mutta sitäkin pontevammin ja näin me muutimme paikasta paikkaan. Ja Helsingistä edelleen Lahteen ja niin edelleen, kunnes lopulta takaisin Helsinkiin. Voin sanoa kasvaneeni humanistisessa kulttuuri kodissa, jossa kristilliset arvot ovat myös olleet yhtenä osana. Ts. pohja ihmiskäsitykseni muodostumiselle kumpuaa jo varhaislapsuudesta, vaikkakin polku on omaa tyhmyyttäni ollut paikoitellen kivikkoinen.

Sain yksitoistavuotiaana ajatuksen ryhtyä poliisiksi. Ja nyt kun on "lasissa" n. 35 vuotta ja kysyn itseltäni onko valinta ollut oikea, voin iloiten todeta näin käyneen. Edelleen lähden töihin sillä suurella innolla joka minulle on ollut tuttua jo alkuvuosista lähtien.

Miten sinusta tuli työnohjaaja?

Minulle ovet aukeni tähän maailmaan, kun rikospoliisin johtaja kysyi minulta vuonna 1993, olisinko valmis vetämään työnohjauskeskusteluja Helsingin rikospoliisin Aslak-ryhmille.

Tuntematta työnohjauksen käsitettä, syöksyin kuin "telkkä pönttöön", luvaten ottaa tehtävän hoitaakseni. Tämän jälkeen otin yhteyttä sisareeni yhteiskuntatiet.lis. Marjut Kuokkaseen, jolta sain sekä suullista että kirjallista aineistoa käsitteen selvittämiseksi ja näin lähdin pikaisen itseopiskelun kautta aluksi "perhosia vatsassa" toteuttamaan kolmelle eri ryhmälle useina eri kertoina itselleni muodostaman mallin mukaan vastaanottamaani tehtävää. Hullun rohkeana ilman itsekritiikkiäkö lähdin liikkeelle runollisin Kaarlo Sarkian aatoksin : 
 

Vai olinko utelias tai ajattelinko: "katoavaisin kaikista on tilaisuus".

Saamani palaute kuitenkin rohkaisi minua eteenpäin ja kun aukeni tilaisuus tarttua Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksessa aloitettavaan työnohjauskoulutukseen, tartuin tähän etuoikeuteen. Koulutus on monien asiantuntijoiden kautta antanut rikkaan, innoittavan ja mielenkiintoisen näköalan työnohjauksen maailmaan, jossa kiinnostus ja valmius myös itsensä kehittämiseen ja muutokseen ei ole niitä vähäisimpiä.

Täyttäessäni tammikuussa 1997 työnohjaajakoulutuksen hakulomakkeen kohtaa "Miksi olet hakeutumassa koulutukseen?", vastasin tuolloin seuraavasti: "Minua kiinnostaa ihminen, poliisin ammatti ja ammattikunnan hyvinvointi, jonka yhteyden tavoitteena on hyvä
tiimikokonaisuus. Halu olla yhtenä lenkkinä vaikuttamassa poliisin hyvinvoinnin edistämiseen ==> avaamassa silmiä ja mahdollisuuksia työn riemunkin kokemiseen. Motiiviperusta
jokaiselle ja poliisi-imago "meidän poliisi"-tasoon. 

Rohkea tarttuminen eteen tulleeseen tilaisuuteen, vaistoni, sisäinen tuntemukseni, onnistumisen elämykset ja rakkaus poliisi-ammattiin olivat kaiketi niitä syitä, miksi minusta tuli työnohjaaja.

Mikä on tällä hetkellä haastavinta työssäsi?

Tällä hetkellä minun perustehtäväni poliisissa on  huumevalistukseen liittyvät keskustelut mitä erilaisimmissa kohderyhmissä ja työnohjaus.

Haastavimpana näen tässä työssä löytää keinot vaikuttavuuteen kussakin tilanteessa, pitää itsensä vireänä, innoittavana ja olla tässä päivässä ajan hermolla kuin myös 
omasta kunnosta huolehtiminen. Mutta myös työnohjauksen laaja-alaisen "myymisen" poliisi-organisaatioon näen tärkeäksi. 

Milloin koet työniloa? Mistä saat voimia työnohjaajan työhön?

Elämän asenteeni on niin myönteinen, että voin rehellisesti sanoa kokevani päivittäin työniloa, joka erityisonnistumisten sattuessa muuttuu jopa työnteon riemuksi. Tätä selittänee myös se, että olen miltei koko virkaikäni saanut tehdä kulloinkin juuri minulle ominaisinta työtä, josta on muodostunut hyvin monipuolinen kokonaisuus. Miksei siinä iloitsisi ja kiitollisin mielin. Voimia saan mm. onnistumisesta, hyvästä vuorovaikutuksesta, ihmisen kohtaamisesta ja työnohjauksen merkityksen mieltämisestä, liikkumisesta luonnossa ja runoudesta. Miltäpä kuulostaa seuraava helmi Helvi Juvosen lyriikasta.
               

Liityin yhdistyksen jäseneksi Matti Nokelan vetämän kaksi vuotisen koulutuksen puolessa välissä siis vuonna 1998. Yhdistys on kehittynyt kaikenaikaa roimin askelin. Toivon, että ote pitää.

Onko sinulla mielessä joku kirja joka olisi työnohjaajalle tärkeä? 

Työnohjaajien 20-vuotisjuhlaseminaarissa oli pöydät tulvillaan hyviä kirjoja työnohjaajille.
Mitä näin itselle tulee äkkiä mieleen niin mainitsisin Daniel Colemanin Tunneäly työelämässä, Keijo Tahkokallion Ajattele myönteisesti ja jo ihmiskäsityksensäkin takia Martti Lindqvistin kirjat, joista viimeksi lukemani Ole hyvä-kirja välittää avartavia ajatuksia.Ja hänen Ihmisen varjo-kirja tulisi jokaisen työnohjaajan lukea.

Mikä on paras saamasi oppi?

Kirjojen kirjan oppi: "Tee toisille niin kuin toivot, että sinulle tehtäisiin". Kansanviisaus: "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan". Isäni laajasta perinnöstä mainitsisin sisäistymisen: "Elämä on ainutlaatuinen lahja" ja vielä yhtenä hänen monista ajatuksistaan: "On uskomme uuden huomenen, sen siirrämme polvesta polvehen. Me kannamme kaipuuta ihmisen ja laulamme laulua rakkauden".
Esim. aforismeistä: "parempi sytyttää yksi pienikin kynttilä, kuin kirota pimeyttä". Ja lopuksi: ihmisenä olemisessa olemme kaikki tasa-arvoisia.

Mikä on elämässä tärkeää?

Muistaa vaikka Lauri Pohjanpää säettä:
 

ja niinpä
Olla rehellinen itselle ja muille. Oikeudenmukaisuus.
Olla luja, toisaalta lempeä ja armahtavainen.
"Tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin" -ajatuksen käytäntöön saattaminen.

Tärkeää olisi myös, että osaisi laskea päivänsä oikein niin, että saisi viisaan sydämen.Aika on nimittäin ihmisen tärkein pääoma. Ja erityisen tärkeää on, ettei ihmiskunnassa arvoherkkyys ohenisi !