| Paluu
|
| Toiminnan suunnittelua ja tietojen päivitystä Etelä Pohjanmaalla |
|
Etelä-Pohjanmaan työnohjaajat kokoontuivat Seinäjoella 10.2 2005 Seinäjoen seurakunnan tiloissa. Mukana olivat Satu Haveri, Jarmo Juupaluoma, Maija-Kaisa Mäki, Ulla Rinne, Sisko Kuoppala ja Olavi Toivakka. Vierailevana tähtenä oli yhdistyksestä Maija-Leena Linna.
Maija-Leena kertoi yhdistyksessä meneillään olevista muutoksista ja lisäksi hän päivitti tietojamme yhdistyksen jäsenen rekisteritietojen päivityksestä. Saimme asiasta myös kirjallista materiaalia. Olimme koolla ensimmäistä kertaa joten toisiimme tutustuminenkin vei osansa ajasta. Totesimme että edustimme viittä kuntaa ja voisimme jatkossa kokoontua aina vuorotellen joka paikkakunnalla. Mietimme myös sitä mitä haluaisimme jatkossa tapaamisiemme sisältävän. Aika kuitenkin tuntui menevän niin siivillä eteenpäin että päätimme käyttää vielä toisenkin kerran toimintamme suunnitteluun loppuvuoteen mennessä. Tällä kerralla myös keräsimme yhteystiedot aluevastaavalle, joka sitten tarvittaessa päivittää niitä. Yhteystietopaperin tarkoituksena on myös toimia nopeana kanavana esimerkiksi kun sähköpostin välityksellä tehdään työnohjaajakyselyitä. Toiminnan suunnittelun ja työnohjaajien yhteystietojen levittämisen ohella olisi tarkoitus samalla myös levittää tietoa paikallisesta toiminnasta niin monelle kuin mahdollista ja saada paljon pohojalaasia tyänohojaajia mukahan! Kiitos kaikille mukana olleille ja nähdään kolmannen kerran viimeistään syyskesällä! |
| Ylös
|