Paluu

Maija-Leena Ihalainen Työnohjauksen ja psykoterapian rajapinnat Psykoterapian säie työnohjauksessa Tutkin tässä artikkelissa työnohjauksen ja psykoterapian yhtäläisyyksiä ja eroja. Olen itse parhaiten perehtynyt psykiatrista työtä tekevien työnohjaukseen ja esimerkkini nousevat tästä maailmasta, mutta useimmat johtopäätökseni ovat yleistettävissä muuhunkin työnohjaukseen. Työnohjauksen ja psykoterapian pääpaino ja kohteet ovat erilaisia. Työnohjauksessa kohde on ohjattavan työ ja monesti ohjattavan potilas, kun taas psykoterapiassa kohde on läsnäoleva ja hoidossa oleva potilas. Kun työnohjaus käsittelee esim. henkilökunnan tai tiimin työskentelyä, työnohjauksen kohde on työryhmän vuorovaikutus ja yhteistyö. Vaikka työnohjaus kohdistuu myös ohjattavan ammatillisiin vuorovaikutussuhteisiin työnohjaustilanteen ulkopuolella, se on kuitenkin ensisijaisesti psyykkistä vuorovaikutusta työnohjaajan ja yhden tai useamman ohjattavan välillä. Psykoterapia taas on hoitoa, mutta se on myös asenne ja suhtautumistapa, kun psykoterapeutti kohtaa yhden (yksilöpsykoterapia) tai useamman (ryhmäpsykoterapia) potilaan. Psykoterapialla ja työnohjauksella on monia yhteisiä piirteitä. Ehkä tärkein on se, että ne tapahtuvat ulkoisessa ”settingissä”, puitteissa, mutta pääosin sisäisessä kokemusmaailmassa. Tässä sisäisessä kokemusmaailmassa on läsnä vähintään kaksi henkilöä: psykoterapiassa psykoterapeutti ja potilas, työnohjauksessa työnohjaaja ja ohjattava(t). Ryhmäpsykoterapiassa läsnä voi olla enintään 8 ryhmän jäsentä ja ryhmäterapeutti, joskus myös havainnoija. Kummassakin asetelmassa on yhteistä, että liikutaan ”näkymättömissä” tapahtumissa, tunteiden ja mielikuvien tasolla. Konkreettista näissä tapahtumissa ovat vain ulkoiset puitteet: aika, paikka ja toistuvat tapaamiset. Vaikka työ tehdään tunteiden ja mielikuvien tasolla, liikutaan kuitenkin koko ajan ulkoisen realiteetin ja sisäisen kokemusmaailman välillä. Ulkoinen realiteetti, josta myös puhutaan, on ikään kuin tausta ja sisäinen kokemusmaailma on kuva sitä vasten Vaikka työnohjaus ei ole psykoterapiaa, psykoterapian ainekset sisältyvät siihen siten, että ohjattavan on oltava valmis käyttämään psykoterapeuttisia kykyjään ja valmiuksiaan omassa työssään, ja näitä valmiuksia ja kykyjä tarkastellaan työnohjauksessa. Kaikessa toiseen ihmiseen liittyvässä vaikuttamisessa pitäisi olla psykoterapeuttinen säie mukana, muuten vaikuttaminen muuttuu manipuloimiseksi, hallitsemiseksi tai aivopesuksi. Myös itse työnohjaustapahtumassa ohjattavalle annetaan psykoterapeuttinen vapaus. Työnohjaaja ei ole neuvoja tai auktoriteetti, vaan opastaja ja kanssakulkija, joka tarjoaa ohjattavan käyttöön omaa tietoaan, kokemustaan ja näkemystään ohjattavan valinnan mukaan. Työnohjaus liikkuu aina ihmisten kokemusmaailmassa inhimillisellä tasolla. Kysymys on ensisijaisesti ihmisistä eikä asioista. Silloinkin kun työnojaus tapahtuu esim. organisaatioissa, jotka tuottavat konkreettista tuotetta, työnohjaus kohdistuu ihmisiin, ihmisten välisiin vuorovaikutuksiin ja yhteistyöongelmiin eikä tuotteisiin tai esineisiin. Työnohjaus lähenee psykoterapiaa joiltakin osin työnohjaajan ja psykoterapeutin säiliöfunktion ominaisuudessa niin kuin Bion sitä kuvaa. Työnohjaaja ottaa ohjattavalta säilytykseen ohjattavan kokemia tunteita ja vastaanottamia projektioita ja transferensseja ja tulkitsee sekä selventää niitä. Se, että työnohjaajalla on enemmän välimatkaa ohjattavan työhön ja työongelmiin kuin ohjattavalla itsellään, takaa ja antaa turvallisuutta tarkastella ohjattavan työongelmia objektiivisemmin. Voidaan sanoa, että työnohjaus on työsuojelua ja kun kysymys on hoitojen työnohjauksesta, niin työnohjaus on osa potilashoitoa. Ohjattavan suhde psykoterapiaan Erityisesti psyykkisessä hoitotyössä hoitavan henkilön tärkein työväline on oma persoonallisuus. Työvälineisiin sisältyvät toki myös teoreettiset opinnot, koulutus ja kokemus, mutta ensimmäinen vastaanotin ja käyttöväline on työntekijän oma persoonallisuus. Psykoterapeuttista työtä tekevillä henkilöillä on nykyään useimmiten psykoterapiana oma hoitokokemus. Oma psykoterapia on sekä opintie psyykkisten ilmiöiden ja ongelmien ymmärtämiseen että väline käsitellä psyykkisiä ongelmia analysoiden ja eritellen. Tämä suojaa työntekijää sekoittamasta hoitotyössä omia ongelmia potilaiden ongelmiin. Väittäisin myös, että oma psykoterapia on ainoa keino ja tie tajuta transferenssi-ilmiöitä. Niitä ei voi tunnistaa ja käsittää syvemmin pelkästään teorian avulla. Hoitotyötä koskevaan työnohjaukseen ja sen läpiviemiseen vaikuttaa ratkaisevasti, onko ohjattavalla oma hoito vai ei. Työnohjaajan täytyy ottaa tämä huomioon, sillä työnohjauksen kieli ja tyyli ovat erilaiset, jos ohjattavalla on oma hoito. Rajan asettaminen ohjauksen ja ohjattavan oman hoidon välillä on työnohjauksessa hiuksenhieno. Jos ohjattavalla ei ole omaa hoitoa, hänelle syntyy helpommin kiusaus käyttää työnohjausta omana hoitonaan. Erityisen suuri kiusaus on, jos työnohjaus tapahtuu vain yhden ohjattavan kanssa. Koska työnohjauksessa käsitellään ihmisten omia ja ihmisten välisiä ongelmia, aihe herättää ja laukaisee ohjattavan omia kokemuksia ja niihin liittyviä ongelmia. Näin tapahtuu luonnollisesti myös työnohjaajalle. Siksi on erityisen tärkeätä, että ainakin työnohjaajalla on oma hoitokokemus, mikä auttaa häntä erittelemään ja analysoimaan omia ja aineiston kuulemisen herättäviä tunteita. Jos ohjattavalla on erilainen teoreettinen tausta ja koulutus kuin ohjaajalla, voi olla mahdotonta työskennellä yhdessä kovin syvällisesti ja tuloksekkaasti. Tämä voi olla ongelma, jota on vaikea heti hahmottaa, koska työnohjauksessa kuitenkin käsitellään ihmissuhteita ja ihmisen ongelmia. Voi herättää myös kysymyksen, mitä teoreettinen tausta ja koulutus vaikuttavat ihmisten ongelmien käsittelyyn ja työstämiseen. Näitä asioita on hyvä pohtia jokaisessa työnohjauksessa. Työnohjaajan ja ohjattavan välinen suhde Yleensä työnohjaus on prosessi eli työnohjausistunnot ovat toistuvia. Työnohjaus, varsinkin kun se on osa ohjattavan koulutusta, voi kestää vuosia tai jonkin lyhyemmän ajanjakson. Muodostuakseen prosessiksi ja kehitysmahdollisuudeksi työnohjauksen täytyy kuitenkin kestää pitemmän ajanjakson ja olla tarkasti sovittu ”settingiksi” eli muodostaa puitteet. Työnohjauksen kestoon ja aikakäsitykseen sisältyy myös yhdessä oppiminen siten, että asiakas voi, käytyään pitkähkön ajan samalla työnohjaajalla, käyttää työnohjausta tilapäisesti vuosienkin tauon jälkeen, koska työnohjaaja ja ohjattava tuntevat toistensa työskentelytavat, eikä työskentelyä tarvitse aloittaa alusta. On myös hyvä saada työnohjausta useimmilta työnohjaajilta ja oppia erilaisia lähestymistapoja ihmisten välisiin ongelmiin. Työnohjauksen puitteissa ohjaajalle muodostuu oma asemansa ja ohjattavalle omansa. Molemmat ovat vastuussa omasta osuudestaan. Tämä vastuu perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja luotettavuuteen. Näissä puitteissa työnohjaaja saa ainakin aluksi ohjattavan mielikuvissa auktoriteettiaseman. Työnohjaaja on ohjattavan mielestä osaava ja tietävä ja joskus myös alalla kokeneempi. Asetelma muodostuu helposti opettaja-oppilas-suhteeksi ja tiedostamattomasti ohjattavan ja joskus jopa ohjaajan mielessä vanhempi-lapsi-suhteeksi. Näin tapahtuu erityisesti silloin, jos työnohjaus on osa ohjattavan koulutusta. Tiedostamattomat muistot ja tunteet ovat kaikissa ihmisten välisissä suhteissa enemmän tai vähemmän hallitsevia. Tämä merkitsee transferenssi-ilmiöiden mukaan tuloa ja erityisesti projektiivisen identifikaation ja projektion vaikutusta. Työnohjauksessa ohjattava siirtää ohjaajaan aikaisempia kokemuksia ja muistoja esim. opettajastaan tai vanhemmistaan. Työnohjaustilanteessa vallitsee myös korostuneen tunteenomainen tila. On mahdollista, että ilman tunteenomaista tilaa työnohjauksessa ei voitaisi käyttää kaikkia niitä mahdollisuuksia, mitä tiedostamaton antaa yhteistyölle ja uusille oivalluksille. Transferenssi-ilmiöt työnohjauksessa voivat positiivisesti johtaa samaistuksiin työnohjaajan kanssa, auttaa omaksumaan uusia näkemyksiä, oppimaan ja avartamaan omaa työtapaa ja työkenttää. Prosessin jatkuessa ohjattava uskaltautuu erittelemään ja valitsemaan työnohjauksessa oppimaansa ja löytää vähitellen oman tapansa tehdä työtä. Hoitotyössä, erityisesti psyykkisessä hoitotyössä ei ole yhtä ainoata oikeaa tapaa tehdä työtä. Jokainen työskentelee persoonallisesti ja oman persoonallisuutensa kautta. Työnohjaussuhde on kahden aikuisen välinen suhde. Silloinkin kun työnohjaus tapahtuu ryhmässä, jokainen ryhmän jäsen muodostaa oman suhteensa työnohjaajaan. Koska yhdessä työskentelevät ovat aikuisia eikä kysymyksessä ole hoitosuhde, työnohjaussuhde on tasavertainen. Vain se mahdollistaa oppimisen ja työnohjauksesta hyötymisen. Tasa-arvoisuuden ja kollegiaalisuuden olemassaolo lieventää myös ohjattavan mahdollista kateutta työnohjaajaa kohtaan ja päinvastoin. Myös työnohjaaja voi tuntea kateutta lahjakasta ohjattavaa kohtaan. Kateuden tunteiden paikalle voi tasa-arvoisuuden avulla tulla iloa ohjattavan edistymisestä ja persoonallisista ratkaisuista työssä. Myös työnohjaaja oppii sekä työnohjausprosessista että ohjattavaltaan. Yhteistyö edistää parhaassa tapauksessa molempien kasvua ja kehitystä sekä auttaa integroimaan uusia, ehkä vaikeitakin aineksia omaan persoonaan. br> Työnohjauksen ja psykoterapian välinen rajapinta on niin suuri, ettei työnohjaus yleensä voi muuttua ohjattavan psykoterapiaksi, ellei niin päätetä ensimmäisen neuvottelukerran jälkeen. Työnohjaukseen saattaa kuitenkin prosessin aikana sisältyä psykoterapeuttisia piirteitä esim. silloin kun ohjattavan elämässä tapahtuu suuria muutoksia tai järkytyksiä. Työnohjaajan on hyvä olla selvillä ohjattavan mahdollisuuksista työskennellä vapaasti ja ilman suuria rasituksia. Työnohjaaja myös tukee tarvittaessa ohjattavaa hänen vaikeissa tilanteissaan. Työnohjauksessa on otettava aina huomioon myös ulkoiset realiteettitekijät, vaikka itse työnohjaus suuntautuukin psyykkisiin tekijöihin. Työnohjaus prosessina Työnohjauksesta tulee prosessi vasta ajan kanssa ja toistuvina tapaamisina. Kun luottamus ja keskinäinen yhteinen puhe on syntynyt, mielikuville, tunteille ja tiedostamattoman työskentelylle tulee yhä enemmän tilaa. Psykiatrisen työn työnohjaustapaamisessa kohtaavat kolmen tiedostamattomat ja mielikuvat: ohjaajan, ohjattavan ja ohjattavan potilaan, jonka asioita käsitellään. Jos ohjattava on työnohjauksen aikana omassa psykoterapiassaan, tulevat lisäksi vielä ohjattavan psykoterapeutin vaikutukset. Ryhmätyönohjauksessa läsnä ovat useampien henkilöiden tuomat tiedostamattomat mielikuvat ja tunteet. Eräs työnohjauksen alue on myös työnohjauksen työnohjaus. Tämä voi olla yksi tapa ratkaista käytännön työelämässä ilmeneviä ongelmia esim. henkilökuntakysymyksissä tai vaikeissa hoitotapauksissa Työnohjaus on prosessina aistimusvoimainen kohtaaminen, jossa esille tulevat tunteet ja mielikuvat eivät ensin ole käsitteellisiä, vaivoin sanallisiakaan, ainoastaan mielikuvia. Prosessoinnin tarkoitus on muuttaa mielikuvat ja tunteet käsitteiksi, jolloin niitä voidaan vaihtaa eri osapuolten kesken, muuttaa, siirrellä eri yhteyksiin. Käsitteiden avulla voidaan hahmottaa sisäinen psyykkinen tapahtuma sekä ohjattavassa, työnohjaajassa että ohjattavan työn kohteissa. Aistimusvoimaisen mielikuvan muuttuminen prosessissa käsitteiksi ja sanallisiksi symboleiksi on lähellä Freudin kuvaamaa primaari- ja sekundaariprosessia. Se on myös Bionin kuvaamaa beta- ja alfa-funktiota, jolloin alfa-funktio kuvaa käsitteellistä ja symbolista ajattelua. (W. R. Bion, Learning from Experience. 1962.) Kun kysymys on erittelevästä ja analysoivasta työnohjausprosessista, ei aistimusvoimainen elämyksellinen ymmärtäminen yksin riitä, vaan tarvitaan käsitteellistä hahmottamista. Käsitteellinen hahmottaminen taas ei yksin riitä, tarvitaan tunteenomaista samaistuvaa ymmärtämistä. Näiden välillä liikkumisessa tapahtuu psyykkinen työ ja psyykkinen työnohjaus. Ihmisten välisissä kohtaamisissa ensimmäinen silta on yleensä aistimusvoimainen elämys. Kansanomaisesti puhutaan ensivaikutelmasta, johon ei liity loogisia johtopäätöksiä. Ensivaikutelmaan vaikuttaa ratkaisevasti trasnferenssi, projektio ja projektiivinen identifikaatio. Tunteenomaisessa elämyksessä ratkaisevat kohtaajien aikaisemmat kokemukset eli menneisyys, ei niinkään nykyisyys tässä ja nyt. Kun työnohjaaja ja ohjattava kohtaavat, he käyvät elämyksinä läpi nämä samat tunteet ja samalla he aukaisevat oven sekä toistensa että omaan tiedostamattomaan. Voisi sanoa kauniisti, että prosessityöskentely kohdistuu aina tiedostamattomaan tai esitietoiseen. Luovuus asuu ja tapahtuu tiedostamattomassa. Oivallukset odottavat tiedostamattoman ja esitietoisen kynnyksellä. Prosessissa täytyy tapahtua eräänlaista vapautumista, joskus regressiivistä olemista, josta puuttuu kurinalaisuus ja tiukka kontrolli. Tämä edellyttää luottamusta ja tarvittaessa kykyä palata kontrolliin ja teoreettiseen ajatteluun. Hyvä työnohjaaja osaa joustavasti liikkua teoreettisen ja luovan ajattelun välillä. Kun esimerkiksi psykiatrista ja psykoterapeuttista työtä tekevä työnohjattava kuuntelee omassa työssään potilaita, hän antautuu tähän aistimusvoimaisella tunteella suostuen puhujalle säiliöksi. Vasta kuuntelemisen jälkeen hän erittelee ja analysoi kuulemansa sisältöä. Näin hän kuormaa omaa psyykeään. Säiliönä olemiselle on rajansa. Jossain vaiheessa säiliön sisältö täytyy selvittää ja tyhjentää. Työnohjaus on säiliön selvittämisen ja tyhjentämisen paikka. Kun ohjattava oppii tekemään tämän työnohjaajansa kanssa, hän osaa tehdä sen myös yksin eri työtilanteiden jälkeen. Tämä helpottaa työtaakkaa. Sekä psykoterapia että työnohjaus ovat luovaa työtä ja luovuutta. Siinä on niiden yhteneväinen pinta. Molemmat sisältävät mielikuvia. Sekä psykoterapiassa että työnohjauksessa kuunteleminen herättää kuulijassa mielikuvia jotka voivat edetä filmin tavoin kuuntelijan mielessä. Tämä tapahtuma tukee muistia, antaa tietoa tapahtuman tiedostamattomista puolista ja herättää oivalluksia. Aika tavallista on, että työnohjaaja ja ohjattava puhuvat työnohjauksessa visioista, joita juuri keskusteluhetkellä tulee molempien mieleen. Joskus nämä visiot ovat todempia kuin itse reaaliset tapahtumat, ja näitä visioita voi aina verrata realiteettiin. Joskus esim. koulutustilanteissa voidaan käyttää todellisen istunnon videointia, jota sitten analysoidaan yhdessä työnohjaustilanteessa. Siitä voi kuitenkin puuttua transferenssi- ja vastatransferenssitapahtumiin sisältyvä tunne, jonka voi saavuttaa vain sisäisen vision avulla. Työnohjausprosessi on kehitysprosessi, joka auttaa kehittymään ammatissa sekä myös ihmisenä. Työnohjattava oppii integroimaan työn herättämät aistimusvoimaiset tunteensa omiin kokemuksiinsa sekä työntekijänä että ihmisenä. Se, mitä hän kuulee työssään, on inhimillistä ja ihmisille yhteistä. Työnohjaaja taas saa aitiopaikan hyvin moninaisiin inhimillisiin tapahtumiin, joiden kanssa hän ei muuten eikä ehkä omassa työssään pääse kosketuksiin. Molempien kokemusmaailma laajenee. FM Maija-Leena Ihalainen on psykoanalyytikko ja ryhmäpsykoanalyytikko.