Paluu

Tuula Kiander Opettajien työnohjaus – ammatillista ja persoonallista työtapaa etsimässä Opettajien työnohjaustyössä nousevat esille samat kysymykset kuin työnohjauksessa yleensäkin. Opettajien työnohjaus ei siten lähtökohdiltaan poikkea muiden alojen työnohjauksesta. Työnohjauksessa ei ole keskeistä pelkästään työ, vaan ihminen työnsä tekijänä ja kokijana. Opettajan työ on konstruktivistisen oppimiskäsityksen myötä muuttunut yhä enemmän oppimisympäristöajattelun suuntaan. Enää ei ole keskeistä tiedon välittäminen ja siirtäminen, vaan pikemminkin fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen oppimisympäristön luominen ja ylläpitäminen. Tämä on oppimisen systeemisen ulottuvuuden ymmärtämistä ja huomioonottamista. Opettaja on työssään monimuotoisten vuorovaikutusprosessien ja ryhmäprosessien ohjaaja. Hän on työssään vuorovaikutustyöläinen ja tilannejohtaja. Ulkoisten vaatimusten ja sisäisen vaativuuden realisoimista Myös lasten ja nuorten elämänpiirin ilmiöt ovat osa opettajan työn arkea. On jo pitkään tuotu esille, että lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy koulun arjessa. Opettaja joutuu työnsä kautta kohtaamaan tätä pahoinvointia ja olemaan tukena ja apuna tilanteissa, joissa varsinainen apu antaa odottaa itseään. Vanhempien tukeminen ja moniammatillinen yhteistyö näissä tilanteissa ovat yksi osa opettajan työtä. Monet vanhemmat myös kohdistavat opettajan työhön epärealistisia odotuksia. Vaativat vanhemmat ovat tämän päivän koulutyön arkea, ja näiden vanhempien kohtaaminen on opettajan työn erityinen haaste. Ulkoisella näyttämöllä olevat vaatimukset herättävät monesti sisäisen näyttämön vaativuuden. Työnohjaus antaa mahdollisuuden realisoida näitä vaatimuksia ja sisäistä vaativuutta. Työnohjaus on paikka, jossa voi asettua tutkimaan omaa toimintaansa. Tutkiminen voi antaa tilaa tarkastella omaa toimintaa hyväksyvästi. Työnohjauksen tutkivan position kautta voi tarkastella oman toiminnan eri puolia ja tulla tietoisemmaksi omista vahvuuksista ja kehittämiskohteista. Tämän tutkimisen kautta opettaja voi myös saada palautetta työstään ja löytää vaihtoehtoisia toimintatapoja eri tilanteisiin. Koulun arjessa ei muutoin juuri ole tilaisuuksia pysähtyä ja saada tilaa omalle tarvitsevuudelle ja kysymyksille, jotka liittyvät työssä esille tuleviin ilmiöihin. Kilpailu hyvän opettajan leimasta jakaa ja sairastuttaa yhteisöä Opettajan roolia sävyttävät monenlaiset odotukset, joihin liittyy paljon erilaisia käsityksiä siitä, millainen on hyvä opettaja. Tätä kautta opettajan rooli on eräänlainen kulttuurisäilyke. Kulttuurisäilyke on kollektiivinen kiteytys siitä, miten opettajan pitäisi toimia ja mikä olisi ihanteellista opettajan työn menestyksekästä hoitamista. Väittäisin, että kouluyhteisöissä on painetta ja ehkä kilpailuakin hyvän opettajan leiman saamiseksi. Hyvä opettaja on sukua agentti 007:lle, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa ja hallitsee senkin ryhmän tunnin, jonka kanssa kaikki muut opettajat ovat helisemässä. Ajatellaan että hyvä opettaja on joku muu kuin minä itse kaikkine puolineni. Hyvässä opettajassa ei ole huonoa opettajaa eikä huonossa opettajassa hyvää opettajaa. Hyvällä opettajalla ei ole varjoa, ja huonolla opettajalla ei muuta olekaan kuin varjonsa. Tämä ajattelu tuottaa helposti opettajayhteisöön jakautuneisuuden tilaa, joka uuvuttaa ja voi jopa sairastuttaa niin yksilön kuin yhteisönkin. Työnohjauksessa nämä molemmat puolet voivat saada mahdollisuuden tulla näkyväksi yhtä aikaa. Jokaisessa meissä asuu samanaikaisesti sekä huono että hyvä opettaja. Se vapauttaa ja mahdollistaa kasvun, jossa ei tarvitse tulla toisenlaiseksi, vaan omaksi persoonalliseksi itsekseen, ja jossa voi löytää löytää omat persoonalliset voimavaransa, opettajanakin. Sopivasti kehittyneet roolit auttavat toimimaan joustavasti Omien sisäisten roolien suhde ulkoa päin tuleviin rooliodotuksiin on työnohjaustyöskentelyn ydintä. Joskus opettajaksi ryhtyvä voi toistaa muilta opettajilta omaksuttuja toimintatapoja aika kritiikittömästikin. Kokemuksen kautta voi olla oppimassa omista rooleistaan lisää. Työnohjaus tarjoaa mahdollisuuden tutkia omia rooleja ja oppia niistä. Roolien tutkimisen kautta voi tulla tietoisemmaksi niistä omista rooleista, jotka toimivat hyvin, ja toisaalta niistä rooleista, jotka estävät joustavaa toimintaa ja kuluttavat voimavaroja. Monesti ylikehittyneet roolit ovat niitä, jotka tulevat automaattisesti käyttöömme ja hallitsevat vuorovaikutustilanteessa. Aina ylikehittyneet roolit eivät myöskään auta tilanteessa. Jos sisäisellä näyttämöllä on voimakas hallinnan tarve, hallitsijan tai kurinpitäjän rooli voi aktivoitua niissäkin tilanteissa, joissa olisi parempi turvautua ymmärtäjän, kuuntelijan tai auttajan rooliin. Sopivasti kehittyneiden roolien kanssa emme yleensä haparoi. Niiden kanssa toimiessamme olemme kuin kala vedessä, ja toiminta on luontevaa ja joustavaa. Mitä enemmän meillä on sopivasti kehittyneitä rooleja, sitä joustavampaa toimintamme on ja sitä paremmin jaksamme. Alikehittyneiden roolien kanssa emme osaa toimia, vaan joudumme monesti kompuroimaan. Alikehittyneissä rooleissa meillä on kuitenkin paljon voimavaroja, jotka voivat auttaa löytämään uusia toimintatapoja ja -malleja. Monesti opettajalta voi myös puuttua rooleja, ja tämä heijastuu työn tekemiseen ja erityisesti opettajan jaksamiseen. Ryhmämuotoista ohjausta lyhyissä työnohjauksissa Työnohjauksessa rakentuu aina ainutkertainen tila, joka on juuri käsillä olevalle työnohjaukselle ominainen. Tällä en tarkoita pelkästään fyysistä tilaa. Opettajien työnohjauksessa työnohjauksen tilan rakentuminen liittyy niihin puitteisiin, jotka tällä hetkellä ovat ikään kuin valmiiksi annettuja. Opettajien työnohjauksessa jaetaan niukkuutta. Vallitseva muoto on ryhmäohjaus, jossa yleensä saman koulun opettajista kootaan työnohjausryhmä. Työnohjausmuodon valintaan ei niinkään vaikuta tilanne tai tarve – opettajille tarjotaan kaavamaisesti vain yhtä työnohjauksen muotoa. Ryhmätyönohjauksessa kertojen määrä on jostakin syystä määritelty noin kymmeneen kertaan lukuvuodessa. Yksilö työnohjaukseen ei löydy resursseja kuin poikkeuksellisesti, poikkeuksellisen vaativassa työtilanteessa. Nämä yksilölliset työnohjaukset ovat muutaman kerran työnohjahduksia. Lisäksi kertojen lukumäärä on yleensä määritelty jo aloitettaessa. Työnohjaustyö opetusalalla on eräänlaista lyhyttyönohjausta. Tämä tuottaa kysymyksen, mikä näissä työnohjaukselle annetuissa puitteissa on mahdollista ja mikä mahdotonta näissä puitteissa. Olen työnohjaajana pyrkinyt pois työnohjauksen määrittelystä kovin kapeasti – en enää ole sormi pystyssä osoittamassa, milloin on kysymys työnohjauksesta ja milloin ei. Pyrin ohjaamaan näiden annettujen rajojen puitteissa ja auttamaan myös näiden rajojen hahmottamisessa. Tämä on mielestäni realististen tavoitteiden asettamista ja asettumista suhteeseen sen kanssa, mikä on mahdollista ja mikä ei. Näen että tätä kautta tulee myös syvää ymmärrystä siihen, miten vaikea meidän on suostua niihin rajoihin, jotka kuitenkin ovat aina ja kaikessa toiminnassa läsnä. Oman riittämättömyyden ja avuttomuuden kohtaamista Opetusalalla korostuvat quick fiks -odotusten paineet. Työnohjaajana olen toistuvasti kohdannut odotuksen, että asioiden pitäisi ratketa nopeasti ja että minun työnohjaajana olisi myös lähdettävä tuottamaan näitä nopeita ratkaisuja. Työnohjauksen prosessin ymmärtäminen ja prosessiin suostuminen ei aina ole helppoa. Vaikeat tunteet, jotka liittyvät esimerkiksi omaan riittämättömyyden kokemukseen, heräävät työnohjauksessa. Näiden tunteiden tutkiminen ja työstäminen ovat mielestäni keskeisintä ainesta juuri opettajien työnohjauksessa. Samalla, kun opettaja työstää oman kasvunsa ja oppimisensa hitautta ja suostuu kohtaamaan omaa avuttomuuttaan ja riittämättömyyttään, voi lisääntyä myös ymmärrys vastaroolin kokemuksista oppijana. Voi tulla lisää myötätuntoa sitä pientä ja avutonta oppilasta kohtaan, jonka on vaikea jaksaa tehdä työtehtäviään loppuun asti ja joka heittää kirjan seinään, kun mikään ei suju. Opettajan työn keskeinen väline on oma persoona. Tapahtumat työssä synnyttävät tunteita, jotka ovat usein ikkunoita tilanteiden ymmärtämiseen ja uusien ulottuvuuksien oivaltamiseen. Työnohjauksessa voi turvallisesti työstää omia tunteitaan ja pohtia, miten ne liittyvät työhön ja mitä ymmärrystä niiden kautta voi omaan työtilanteeseen syntyä. Toiminnan tunnevaltaisuus vähenee, ja opettaja saa työvälineitä ennakoivaan työtapaan. Erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja ryhmäprosesseissa opettaja on mukana myös monenlaisissa imuissa. Tunteiden tutkiminen avaa mahdollisuuden tunnistaa näitä imuja ja omaa mukaan menemistään näihin imuihin. Työnohjaus voi olla lisäämässä tietoisuutta näistä imuista ja auttaa opettajaa toimimaan tietoisemmin näissä tilanteissa. Pettymyksen, syyllisyyden ja häpeän tunteita Työnohjaukseen suostuminen on myös tietämättömyyteen suostumista. Opettajan rooliin kuuluu kulttuurisena painolastina tietää, miten pitäisi toimia ja menetellä. Opettajien työnohjauksessa työnohjaaja voi tulla helposti vedetyksi tietäjän rooliin. Tämä on mielestäni keskeinen haaste työnohjaajalle: miten sietää sitä, että asiat eivät aina tietämisellä ratkea, ja miten voi ylläpitää tutkimisen ja oppimaan oppimisen ilmapiiriä. Tietämättömyyden tilan luominen ja dialogin synnyttäminen tästä tietämättömyyden tilasta on minulle työnohjaajana ja opettajana jatkuva työmaa. Keskeneräisyyden teema on yksi opettajien työnohjauksen kulmakiviä. Yhä uudestaan ja uudestaan opettaja joutuu kohtaamaan tilanteita, joissa asiat eivät menekään niin kuin niiden haluaisi menevän. Kaikesta tiedosta, osaamisesta ja kehittymispyrkimyksistä huolimatta työssä joutuu aina uudestaan ja uudestaan alueille, joissa ei ole pätevä ja joissa voi tulla nähdyksi osaamattomana ja avuttomana. Näihin tilanteisiin liittyy paljon pettymyksen, syyllisyyden ja häpeän tunteita. Opettajien työnohjauksessa juuri näiden tilanteiden tuominen katsottavaksi ja yhteisen tutkimisen alle on suuri mahdollisuus. Monesti kuulostelen mielessäni Martti Lindqvistin sanoja hyväksyvästä katseesta. Juuri silloin, kun työssäni koen suuresti epäonnistuvani, voi hyväksyvä katse lisätä mahdollisuuksia kohdata omaa keskeneräisyyttä. Työnohjaus voi lisätä myös toisten keskeneräisyyden kohtaamista. Hyvä ja huono opettaja kohtaavat ja löytävät työnohjauksessa toisensa yhteisen jakamisen kautta. Tässä näen opettajien työnohjauksen merkityksen ja mahdollisuuden. Työnohjaajan työssä tarjolla on kasvun mahdollisuus: miten suostun siihen keskeneräisyyteen, jota kohtaan itsessäni ja muissa? Tuula Kiander työyhteisökonsultti, Vantaan kaupunki työnohjaaja tuula.kiander@vantaa.fi Artikkeli perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin opettajien työnohjauksesta ja peilaa teemaa niiden kautta. Kirjoittaja on työskennellyt opettajana ja opettajana toimiessaan ollut työnohjauksessa. Tällä hetkellä kirjoittaja toimii työyhteisökonsulttina ja työnohjaajana.