Paluu

Maj-Lis Kärkkäinen Reflektointi auttaa psykiatrian alan työntekijää kehittämään herkkyyttään Työnohjauksen eräs olennainen piirre on oman työn reflektointi. Reflektoinnin avulla pääsee parhaimmillaan tarkastelemaan omia arvojaan, normejaan ja käsityksiään, jotka vaikuttavat potilaiden hoitoon. Psykiatrisen alan työntekijän on tärkeää oppia reflektoimaan työtään. Uusille työntekijöille reflektointi on vaikeaa, koska heillä on tietoa ja kokemusta vielä vähän. Heitä ohjaava työnohjaaja joutuukin joskus miettimään, missä määrin hänen on opetettava ohjattavalle esimerkiksi hoitosuhdetyöskentelyä, ohjattava kirjallisuuden ääreen tai kirjaamaan omia havaintojaan tai tuntemuksiaan hoidosta. Tällöin työnohjaaja joutuu myös pohtimaan, onko silloin kyseessä työnohjaus vai jokin muu tuen ja ohjauksen muoto, esimerkiksi mentorointi. Ammatissaan aloittavan työntekijän työnohjaajan pitäisi mielestäni olla oman ammattikunnan edustaja ja työnohjauksen tavoitteen olla ammatillinen kehittyminen ja tuki. Kokeneemmalle työntekijälle muiden ammattikuntien edustajat työnohjaajina tuovat uutta näkökulmaa ja mahdollisuuden laajentaa tietoja ja taitoja. Tavoitteena edistää henkilöstön valmiuksia Helsingin terveyskeskuksen henkilökunnan työnohjaus järjestetään ensisijaisesti mielenterveyslain mukaan edistämään henkilöstön valmiuksia antaa väestön tarvitsemia mielenterveyspalveluja. Toissijaisesti työnohjausta tarvitaan haastavissa potilas- tai omaissuhteissa. Työnohjaus on tärkeä osa työntekijöiden jokapäiväistä työtä. Eniten käytetään yksilö- ja ryhmäohjausta ja vain rajoitetusti työyhteisön ja esimiesten työnohjauksia. Työnohjausprosessissa työnohjaajakoulutuksen saanut työnohjaaja yhdessä ohjattavan kanssa kehittää ja ylläpitää ohjattavan herkkyyttä tunnistaa potilaan tarpeet, toiveet ja voimavarat. Tämä tapahtuu, kun ohjattava reflektoi omaa työtään sekä siihen liittyviä arvoja ja eettisiä vaatimuksia. Työnohjauksessa otetaan huomioon myös ne rajat, joissa ohjattava tekee työtään. Työnohjauksen tuloksena lisääntyy ohjattavan kyky tunnistaa potilaan tarpeet, toiveet ja resurssit, samoin kyky luovasti vastata näihin tarpeisiin ja toiveisiin. Näin terveyskeskuksessa tehtävän työn laatu paranee ja ohjattavan työtyytyväisyys lisääntyy. Terapeutin koulutus ei välttämätön Psykiatrisena viitekehyksenä kognitiivinen näkökulma on yleistynyt psykoanalyyttisen sijaan. Terveystieteiden maisterikoulutuksen myötä terveyden edistämisen viitekehys myös yleistyy. Työnohjauksessa tämä mielestäni tarkoittaa sitä, että työnohjaajan on ymmärrettävä ohjattavan työn reunaehdot eli työpaikan viitekehykseen liittyvät työtavat kuten depressiokoulut, ahdistuksen hallintaryhmät tai skitsofreniapotilaiden ääniryhmät, vaikka oma viitekehys olisi toisenlainen. Jatkuvaa keskustelua käydään varmasti siitä, pitääkö työnohjaajalla työnohjaajakoulutuksen lisäksi olla myös psykoterapeutin kelpoisuus. Itse olen sitä mieltä, että oma terapia ja psykoterapeutin koulutus voivat toki olla hyödyllisiä, mutta työnohjauksen näkökulmasta eivät välttämättömiä. Psykoterapeutin työn fokus on lievittää hoidossa olevan psyykkisiä terveyshäiriöitä ja eheyttää hänen persoonallisuuttaan. Työnohjaajan työn fokuksena taas on tarkastella ohjattavan työtä ja siitä muodostuvia näkökulmia. Perustehtävän lisäksi näitä voivat olla rakenteet, johtajuus ja työn herättämät tunteet. Kokemuksena työnohjaus voi toki olla terapeuttinen, mutta työnohjauksen tavoitteena on enemminkin työntekijän ammatillinen kasvu ja kehittyminen sekä työn laadun parantaminen kuin ohjattavan psyykkinen eheytyminen. Sen sijaan on välttämätöntä, että työnohjaaja selventää oman työnohjauksellisen viitekehyksensä, onpa viitekehys sitten pedagoginen, psykologinen, terveyttä edistävä tai jokin muu. Tämä viitekehys ja sen merkitys on osattava myös selventää ohjattavalle, jotta tämä puolestaan voi peilata omaa viitekehystään ja työnäkemystään työnohjaajan viitekehystä vasten. Sekä moniammatillista että ammattikuntakohtaista Terveyskeskuksen työnohjauksen tavoitteena on tarkastella työhön liittyviä asioita vuorovaikutteisesti, tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Näin varmistetaan ja tuetaan ohjattavan tai ohjattavien työn ja ammattipersoonan kehittymistä. Ohjattavan tai ohjattavien työn ja ammattipersoonan kehittymisellä pyritään ylläpitämään ja kehittämään potilastyön laatua ja yhteisiä hoidon standardeja. Hoitosuhteiden työnohjaus voidaan toteuttaa joko yksilöohjauksena tai ryhmäohjauksena. Työyhteisöjen ilmapiiriongelmiin tai työntekijöiden taidoissa havaittujen puutteiden korjaamiseen käytetään johtamis- ja kehittämistoimia, ei työnohjausta. Työnohjaukseen osallistuvat psykiatriset työryhmät ovat moniammatillisia. Työryhmissä on muun muassa lääkäreitä, eriasteisia hoitotyöntekijöitä, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja toimintaterapeutteja. Lisäksi paikalla saattaa olla jonkun ammattiryhmän esimies, esimerkiksi osastonhoitaja. Jossain määrin terveyskeskuksessa on myös ammattikuntakohtaista työnohjausta. Terveydenhuollossa ammattikuntien välinen kilpailu on aihe, jonka käsittely on tärkeää, joskin vaikeaa. Eri ammattikuntien edustajat näkevät hoidossa olevista potilaista eri puolia sen mukaan, kuinka paljon he viettävät aikaa potilaan kanssa. Potilaan hoitoa koskevat näkemyserot voivat syntyä tältä pohjalta. Joskus tärkeänä vaikuttimena voi olla kilpailu siitä, kenen näkemys ”voittaa”. Kun terveydenhuollon henkilöstö muuttuu monikulttuurisemmaksi, työntekijöiden kulttuuritausta ja kielitaito aiheuttavat ajoittain ongelmia. Arkielämän kiireessä erilaisuutta ei aina pidetä rikkautena, vaan työnteon hidasteena. Työntekijöiden valmiudet havaita ja käsitellä kulttuurieroja vaihtelevat, ja aihetta voi olla vaikea lähestyä neutraalisti. Erityisen hankalaa aiheen käsittely on silloin, jos toimintatapojen erilaisuuteen liittyy vielä ammattikuntien välisen kilpailun aiheuttamaa kiistaa. Psykiatrinen työ näyttäytyy monessa Se että perustehtävänä on psykiatrinen työ, näkyy työnohjauksessa monella tavalla. Työnohjauksessa olevat ovat ammattinsa vuoksi tottuneet tarkastelemaan omia ja toisten tunteita ja reaktioita, reflektoimaan niitä sekä reagoimaan niihin. Myönteistä tässä on se, että työntekijät parhaimmillaan, aidosti asioita pohtiessaan kokevat syvää ja tyydyttävää yhteisymmärrystä, joka johtaa työn hyvään laatuun ja työtyytyväisyyteen. Perustehtävä voi näkyä myös esimerkiksi ohjattavan yhteisön kaoottisuutena tai uupuneisuutena, jolloin työn hahmo, kuten vaikka psykoottisten tai masentuneiden potilaiden sairaus, heijastuu työntekijöiden kautta yhteisön toimintaan. Psykiatriset potilaat ovat ammatillisesti varsin vaativia, eikä ohjattava välttämättä pidä hyvänä sitä, että työnohjaaja toistuvasti toteaa potilaiden vaativuuden. Työnohjaajan ei pidä myöskään ”tirkistellä” tai kauhistella psykiatrista työtä. Tirkistelyllä ja kauhistelulla tarkoitan sitä, että työnohjaajaa saattavat epäammatillisesti kiinnostaa jonkun työnohjauksessa käsiteltävän potilaan asiat, erityisesti jos potilas on julkisuudesta tuttu tai ohjattavaan asiaan liittyy seksuaalisuus, väkivaltaisuus tai jokin muu tunteita herättävä piirre. Alan kuormittavuus liittyy terveydenhuollon yleiseen kehitykseen ja henkilöstön saatavuuteen. Väkivalta ja sijaistraumatisoituminen voivat lisätä kuormittuneisuutta, samoin jatkuva valppaana olo ja esimerkiksi osastoilla potilaiden ”alavireen” tunnistaminen. Tällä tarkoitan sitä, että osaston toiminta ja luonne voivat muuttua, mikäli hoidossa on maanisista oireista tai vakavasta persoonallisuushäiriöistä kärsiviä potilaita. Avohoidon puolella kuormittuneisuuteen vaikuttavat jatkuva potilaspaine ja hoitoon liittyvien hallittavien asioiden moninaisuus. Maj-Lis Kärkkäinen