Toimii ihmiselle, 
mahtuu planeetalle – Visio kestävästä työelämästä

artikkeli on Osviitasta 2/2026

Nykyhetkeä tarkastellessa on helppo ymmärtää, miksi vastausten etsiminen työelämän näkymiin tuntuu tärkeämmältä kuin ehkä koskaan aiemmin. Elämme aikaa, jota voi hyvällä syyllä kutsua historiallisesti poikkeukselliseksi. Työelämää ja yhteiskuntaa muokkaavat yhtä aikaa monet globaalit murrokset ja haasteet, joihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Myrskynsilmässä kokonaiskuva hämärtyy ja tulevaisuutta on vaikea hahmottaa.

Juuri tällaisina hetkinä tarvitsemme etäisyyttä ja tilanteen tarkastelemista kauempaa. Etäisyyden avulla häly ja huoli asettuvat usein realistisempaan mittakaavaan. Kauempaa katsominen auttaa näkemään työelämän muutokset vähemmän tunnepitoisesti ja suhteuttamaan ne osaksi pidempää kehityskaarta.

Koska me kirjoittajat itsekin olemme myrskynsilmässä, halusimme etsiä asiantuntijoita, jotka pystyisivät pohtimaan näkökulmia työelämään hieman erilaisten kysymysten valossa:

• Seisot kuun pinnalla ja katsot maapalloa: millaisen työelämän näet?
• Mistä tämän ajan työelämä muistetaan vuonna 2036? Mitä tämän päivän lapset kertovat siitä omille lapsilleen?
• Millainen työelämä on kestävää planeetta Maan näkökulmasta?
• Mitkä ammatit ovat merkityksellisiä vuonna 2036?

Saimme kysymyksiimme vaikuttavat vastaukset tulevaisuustutkija Sari Stenforsilta ja kestävän hyvinvoinnin asiantuntija Arto O. Saloselta. Ja kuten toivoimmekin: vastaukset eivät syvennä epävarmuutta vaan tuovat lohtua. Tulevaisuus on toiveikas. Ihmisten välinen kohtaaminen, oppiminen ja yhteisöjen rakentaminen eivät menetä arvoaan eivätkä koneet ja tekoäly korvaa ihmistä.

Tässä kokonaisuudessa myös työnohjauksella on selkeä paikkansa. Se tarjoaa tilan pysähtyä, tarkastella omaa työtä ja suhdetta muutokseen. Sekä mahdollisuuden rakentaa entistä kestävämpää ja inhimillisempää työelämää.

Annetaan asiantuntijoiden ohjata ajatteluamme eteenpäin. Seuraavaksi Stenforsin ja Salosen omaääniset puheenvuorot.

Historiallinen poikkeus nimeltä työelämä

Sari Stenfors

Kuusta katsoen näen, että ihmiskunta on rakentanut valtavan järjestelmän nimeltä työelämä. Se toimii usein kuin planeetta olisi rajaton ja kuin ihmisten toiminta olisi erillinen asia luonnon toiminnasta. Kuusta näkyy hauraus ja mahdollisuus. Olemme tilanteessa, jossa meidän on opittava rakentamaan työelämää, joka toimii myös muuttuvalla planeetalla.

Nykyinen työelämä on itse asiassa historiallinen poikkeus. Se syntyi teollisen vallankumouksen aikana fossiilisen energian varaan rakennetussa talousjärjestelmässä. Samalla muotoutuivat nykyinen finanssiajattelu, tuotantorakenteet ja käsitys tehokkuudesta. Tämä järjestelmä on ollut monella tavalla erittäin tuottava, mutta se on rakentunut oletukselle jatkuvasta kasvusta, nopeudesta ja luonnonvarojen rajattomuudesta.

Tällä hetkellä työelämään vaikuttavat samanaikaisesti viisi suurta voimaa. Ensimmäinen on ilmasto- ja biosfäärikriisi, joka muistuttaa meitä siitä, että talous toimii luonnon rajojen sisällä. Toinen on tekoälyn, robotiikan, kvanttitietokoneiden ja muiden teknologioiden nopea kehitys, joka muuttaa työn sisältöä ja ihmisen roolia työssä. Kolmas on poliittinen epävakaus ja geopoliittiset jännitteet, jotka heijastuvat talouteen ja työmarkkinoihin. Neljäs liittyy ihmiseen itseensä: ymmärrämme yhä enemmän hyvinvoinnista, mielestä ja kehosta, ja ihmiset elävät pidempään aktiivista elämää. Viides tekijä on se, että kaikki nämä muutokset tapahtuvat yhtä aikaa ja kietoutuvat toisiinsa aiheuttaen komplekseja ja ennalta-arvaamattomia tilanteita.

Tätä kokonaisuutta on joskus kutsuttu toisiinsa kietoutuneiden kriisien ajaksi, metakriisiksi.

Mitä nykypäivän työelämästä kerrotaan tulevaisuudessa?

Protopiatutkijana, toiveikkaiden tulevaisuuksien hahmottajana, katselen usein maailmaa vuodesta 2092 käsin. Ajattelen, että silloin toiveikas tulevaisuus voisi olla valmis, ja olemme siirtyneet ihan uudenlaiseen yhteiskuntaan. Jos katselen vuotta 2026 ja vuotta 2036 vuodesta 2092 käsin, tämä kymmenen vuoden vaihe näyttäytyy suuren siirtymäkauden alkupuoliskona.

Vuonna 2036 ihmiset muistavat todennäköisesti edellisen vuosikymmenen aikana, jolloin monet suuret muutokset olivat jo näkyvissä, mutta yhteiskunta oli vasta oppimassa huomaamaan niitä ja ottivat ensimmäisiä askelia elämisessä niiden kanssa.

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja planetaariset rajat haastoivat toimintamalleja. Samalla tekoäly ja automaatio muuttivat työn rakennetta nopeammin kuin moni oli odottanut. Vähitellen taksikuskit olivat katoamassa, tavarat ruvettiin toimittamaan roboteilla ja drooneilla, ja olimme saaneet aikaiseksi perustulon joihinkin maihin. Kaikkialla ihmiset halusivat käyttää enemmän aikaa merkityksellisiin asioihin, ja heistä nykyinen tilanne tuntui ahdistavalta ja usein myös toivottomalta.

Monet tämän päivän lapset tulevat ehkä kertomaan omille lapsilleen jotakin tällaista: aikuiset tiesivät jo paljon siitä, mitä maailmassa tapahtui, mutta he eivät vielä olleet täysin keksineet, miten työ, talous ja yhteiskunta järjestetään uudella tavalla. He eivät olleet ollenkaan samaa mieltä siitä, mitä tulisi tapahtua ja monet asiat kärjistyivät entisestään.

He muistavat myös, että tämä oli aikaa, jolloin työn merkityksestä alettiin puhua uudella tavalla. Kysymys ei ollut enää vain siitä, miten ihmiset työllistyivät, vaan siitä, mitä varten työ ylipäätään on olemassa.

Samalla syntyi paljon uusia ratkaisuja. Teknologiset innovaatiot, yhteiskunnalliset uudistukset ja ihmisten oma toimijuus alkoivat vähitellen muuttaa suuntaa. Tulevaisuudesta käsin katsottuna tämä aika näyttäytyy sekä suurten kriisien aikakautena että myös aikana, jolloin ihmiset alkoivat rakentaa kuplia, joissa suhdetta työhön, teknologiaan, planeettaan ja ennen kaikkea toisiin ihmisiin tehtiin uudella tavalla.

Kestävä työelämä planeetta Maan näkökulmasta

Planeetan näkökulmasta kestävä työelämä, ja siis elämä yleensä, on sellaista, joka ei kuluta loppuun sen enempää ihmisiä kuin luontoakaan. Tämä tarkoittaa muutosta usealla tasolla. Ensinnäkin työn tarkoitusta on tarkasteltava uudelleen: mitä tuotamme, miksi ja kenen hyväksi. Toiseksi työn rytmin ja rakenteen on muututtava sellaiseksi, että ihmiset voivat elää hyvin ja säilyttää toimintakykynsä pitkällä aikavälillä. Kolmanneksi teknologiaa on kehitettävä ja käytettävä tavalla, joka vahvistaa ihmisten kykyä ratkaista ongelmia eikä vain korvaa ihmistyötä.

Kestävän työelämän tekemiseen tarvitaan paljon määrätietoisia muutoksia, uusia yhteistyömalleja, teknologisia innovaatioita, uusia taloudellisia malleja, poliittisia päätöksiä ja ihmisten arjen valintoja.

Tällainen kehitys ei ole utopiaa eikä myöskään pelkkää dystooppista kriisipuhetta. Se on prosessi, jossa yhteiskunta paranee askel kerrallaan. Tätä voi kuvata sanalla protopia: toiveikas tulevaisuus, jossa maailma ei muutu täydelliseksi, mutta se voi muuttua vähitellen hiukan paremmaksi johonkin suuntaan. Teemme aina sen eteenpäin vievän asian, mikä on juuri silloin mahdollista, ja siirrymme siitä seuraavaan askeleeseen, niin sanottuun adjacent possible -mahdollisuuteen.

Tulevaisuuden työn on tuettava ihmisarvoista elämää

Keskeinen kysymys työelämälle onkin lopulta yksinkertainen: miten järjestämme työn niin, että se tukee sekä elinkelpoista planeettaa että ihmisarvoista elämää? Ehkä meidän pitää antaa tällaiselle työlle joku uusi nimi, joka kuvaa paremmin sen merkityksellisyyttä transformaatiossa.

Uudenlaisen työkonseptin nimi voisi olla vaikka elämäntyö. Se kuvaa sitä, miten ihminen osallistuu maailman rakentamiseen työn, hoivan, oppimisen, luovuuden ja yhteisöllisen toiminnan kautta. Se voi olla eri aikoina eri konteksteissa erilaista ja muistuttaa, että olemme kokonaisia ihmisiä, joiden kaikilla teoilla on vaikutusta sekä toisiin ihmisiin että koko planeetan tulevaisuuteen.

Elämäntyö ei mahdu teollisen ajan palkkatyön kuvauksen rajoihin. Kaikki arvokas toiminta ei tuota perinteistä palkkaa, ja tulevaisuudessa osa tästä panoksesta voi mahdollistua esimerkiksi perustulon kaltaisilla järjestelmillä. Elämäntyöhön kuuluu monia uusia ja vielä muotoutuvia rooleja esimerkiksi sellaisia, jotka auttavat rakentamaan kestävää ja inhimillistä maailmaa. Se muistuttaa ehkä enemmän työhön suhtautumista maatalouden ajalla, ja tehtäviltään se on suurimmalle osalle ihmisistä hyvin erilaista toimintaa kuin mitä työpaikoilla nyt tehdään.

Vuoden 2036 trendikkäät ammatit

Vuonna 2036 trendikkäitä ammatteja ovat ne, joissa vastataan kysymykseen: mitä ongelmia voimme yhdessä robottien kanssa auttaa yhteiskuntaa ratkaisemaan? Työelämää muovaavien muutosten keskellä merkityksellisiä ovat erityisesti ne ammatit, jotka auttavat yhteiskuntaa navigoimaan tässä murroksessa.

Yksi tärkeä ryhmä ovat planetaarisen siirtymän rakentajat eli ihmiset, jotka auttavat taloutta ja yhteiskuntaa toimimaan planeetan ekologisten rajojen sisällä. He toimivat esimerkiksi energiantuotannon, ruokajärjestelmien, kaupunkisuunnittelun ja luonnon ennallistamisen parissa.

Toinen keskeinen alue liittyy ihmisen hyvinvointiin ja mieleen. Teknologian kehittyessä ihmisten välinen työ eli kuunteleminen, oppiminen, hoiva ja yhteisöjen rakentaminen ei vähene vaan pikemminkin kasvaa. Mielenterveyden ammattilaiset, opettajat, valmentajat ja yhteisöjen rakentajat ovat siksi yhä tärkeämpiä.

Kolmas kasvava alue liittyy ihmisen ja tekoälyn yhteistyöhön. Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat rakentaa eettisiä ja toimivia tapoja käyttää teknologiaa työssä ja yhteiskunnassa. Tämä on sekä tekninen että myös kulttuurinen ja inhimillinen kysymys.

Neljäs tärkeä ammattiryhmä ovat systeemien tulkitsijat eli ihmiset ja AI-systeemit, jotka osaavat hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia ja auttaa organisaatioita tekemään viisaita päätöksiä epävarmassa maailmassa, jossa on epäloogisia kriisejä ja sotia.

Yksi asia yhdistää monia näistä ammateista: ne liittyvät tavalla tai toisella ihmisten auttamiseen muuttuvassa maailmassa sekä muutosten aikaansaamiseen. Ihmisten tulee samanaikaisesti pystyä ymmärtämään kriittisesti isoja kuvioita ja pystyä tuottamaan aktiivisesti muutosta. Siihen on opittava paljon erilaisia taitoja.

Työnohjauksen merkitys ei vähene

Tässä muuttuvassa työssä työnohjaajilla on tärkeä rooli. Kun työelämä muuttuu nopeammin ja monimutkaisemmaksi, ihmiset tarvitsevat tilaa ajatella, jäsentää kokemuksiaan ja löytää suuntaa. Työnohjaajat yhdessä eettisten tekoälysysteemien kanssa auttavat ihmisiä ja organisaatioita pysähtymään, ymmärtämään itseään ja toimimaan viisaammin sekä suhteessa omaan työhönsä että laajemmin yhteiskuntaan.

Ehkä juuri siksi työnohjaajien työ voi tulevaisuudessa olla vielä merkityksellisempää kuin tänään. He auttavat ihmisiä navigoimaan muutoksen keskellä ja löytämään merkityksellisen tekemisen, joka tukee sekä ihmisten hyvinvointia että kestävää maailmaa.

Kohti työn merkityksellistämistä

arto o. salonen

Suomalainen työelämä näyttää tällä hetkellä kiireeltä ilman selkeää päämäärää. Suoritetaan ja suoritetaan, mutta ei oikein tiedetä miksi. Työtä ei osata kytkeä luontevasti osaksi ympärillä olevaa maailmaa, ja työn juurevien tarkoitusten puuttuminen uhkaa tehdä työstä turhan tuntuista.

Elämme aikaa, jossa tarjolla on usein hieman enemmän kuin mitä kulloinkin on saatavilla. Emme silti osaa määritellä, mikä riittää ja mikä ei. Koemme, ettemme pääse pyrkimyksissämme perille, sillä päämäärä siirtyy koko ajan sitä mukaa, kun sitä lähestymme. Ajattelemme esimerkiksi, että myönteinen kehitys on yhtä kuin jatkuvasti lisääntyvät vaihtoehdot elämässä. Se mielletään vapaudeksi.

Samalla olemme rakentaneet yhteiskunnan, josta on tullut talouskasvuriippuvainen. Olemme kuin rautahäkissä emmekä aina osaa kuvitella toisenlaisia yhteiskuntia.

Siksi toivoisin, että vuonna 2036 olisimme löytäneet työlle tarkoituksia, jotka merkityksellistävät sen. Ja tämän oppimiseen, sivistymiseen ja ihmisenä kasvamiseen liittyvän kehityskulun myötä ihmettelisimme tämän päivän työelämää. Ehkä muistamme nykyisen työelämän päämäärättömyyden pakon­omaisena pyristelynä saada talous kasvamaan, kun mitään kovin paljon sen suurempaa päämäärää emme osanneet sanoittaa.

Kaikkia ihmisiä yhdistävien tarpeiden täyttämiseen tähtäävää työtä tarvitaan tulevaisuudessakin. Se ei ole turhaa. Nämä työt liittyvät puhtaaseen veteen, ruokaan ja energiaan. Ne tarjoavat myös mahdollisuuden huolehtia tervey­destä ja tarpeesta kehittyä ihmisenä oppimisen avulla. Kun oman työn pystyy kytkemään yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen ja tulevaisuuden toivoa nakertavien maailmanlaajuisten haasteiden taklaamiseen, työlle rakentuu kestävä perusta.