Arttikkeli julkaistu Osviitassa 2/25
Taide- ja kulttuurialoilla ollaan työhyvinvoinnin suhteen ristiriitaisessa tilanteessa. Työn myönteinen imu on yleensä poikkeuksellisen vahvaa ja merkityksellisyyden kokemus läsnä. Toisaalta leipä on usein haettava pienistä puroista ja toimeentulo linkittyy hajanaisiin verkostoihin. Tämä tuottaa usein epävarmuuden tunteita ja voimakasta psyykkistä kuormittuneisuutta.
Haastattelin kahta kokenutta ammattilaista ja työnohjaajaa työhyvinvoinnin tilanteesta sekä työnohjauksen mahdollisuuksista ja erityispiirteistä taide- ja kulttuurialalla.
Taiken hankkeesta välitöntä tukea ja uusia malleja
Katriina Haikala on taustaltaan yhteisötaiteilija, taidepedagogi ja systeeminen tiimicoach. Hän vetää Taiteen edistämiskeskuksella eli Taikella Työterveyslaitoksen Mielenterveyden työkalupakki -hanketta. Hanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa ja hankkeen rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU) sosiaali- ja terveysministeriön kautta. Työterveyslaitoksen hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Taiteen edistämiskeskuksen lisäksi Muusikkojen liitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto.
”Vastuullani on ollut suunnitella ja järjestää välitöntä tukea hankkeen kohderyhmille sekä suunnitella pysyvää hyvinvointia lisäävää mallia taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan itsensätyöllistäjille, apurahansaajille ja freelancereille”, Haikala kertoo.
Hankkeessa edistetään taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alalla työskentelevien työssäjaksamista ja mielen hyvinvointia. Vuosina 2023–2024 on järjestetty 25 valmennus- ja vertaisryhmää kolmella kielellä (suomi, ruotsi, englanti) sekä etä- että lähitapaamisina.
merkitysten parissa työskenteleminen, Katriina Haikala toteaa.
Kuva: Katriina Haikala.
”Tämän lisäksi järjestämme maksuttomia työhyvinvointipäiviä ja mielenterveyteen liittyviä koulutuksia ympäri Suomea. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan hanke on tuottanut myönteisiä vaikutuksia siihen osallistuneiden työssäjaksamiseen. Myös pysyvämpiä käytäntöjä muodostunee.”
Työ jäsentyy ja ammatti-identiteetti vahvistuu
Yksi hankkeen merkittävimmistä anneista on Haikalan mukaan ollut se, että taide- ja kulttuurialan itsensätyöllistäjät ovat saaneet tilaa jäsentää työtään nimenoman työnä, ei vapaaehtoistyönä, harrastuksena tai ilmaisena kutsumuksena. Tämä on tärkeää sekä ammatillisen identiteetin että hyvinvoinnin kannalta.
”On olennaista, että pystymme irrottautumaan työstä sen verran, että voimme tarkastella siihen liittyviä haasteita ilman, että ne suoraan määrittävät meitä ihmisinä. Työnohjauksessa on juuri tämä mahdollisuus: pysähtyä, reflektoida ja selkeyttää omaa suhdettaan työhön. Se tuo tilaa oivalluksille ja rakentaa kestävää ammatillista itsetuntemusta”, Haikala painottaa.
Mitä työnohjaaja voi oppia?
Luovat tekijät toimivat epävarmuudessa ja uskaltavat edetä ilman valmiita vastauksia, mikä tarjoaa Haikalan mukaan tärkeän oppimiskohdan myös ohjaustyöhön. Intuition, tunteiden ja kehollisuuden kuuntelu on luovassa työssä keskeistä, ja nämä taidot rikastavat myös valmennussuhdetta. Työnohjaaja voikin oppia luovan alan työntekijöiltä ennen kaikkea keskeneräisyyden ja prosessin arvostamista.
”Luovat työntekijät vaalivat tilaa vapaalle ajattelulle ja leikille – samankaltaisen tilan rakentaminen voi mahdollistaa syvemmän asiakaskohtaamisen. Lisäksi ristiriitojen hyväksyminen ja kysymysten rohkea käyttö voivat tuoda valmennukseen uusia näkökulmia ja oivalluksia.”
Tämä kuulostaa hyvin tutulta myös työnohjauksen näkökulmasta tarkasteltuna. Näkeekö Katriina Haikala vielä jotain muuta aloille yhteistä?
”Ammatillisesti taiteilijoita ja työnohjaajia yhdistää se, että molemmat työskentelevät inhimillisen kokemuksen ja merkitysten parissa. Me kuuntelemme herkästi, niin sanoja kuin hiljaisuuttakin, ja luomme tilaa, jossa ihminen voi kohdata itsensä uudella tavalla.”
Molemmilla aloilla tehdään Haikalan mukaan näkyväksi asioita, jotka ovat usein piilossa. Työ on prosessiluonteista ja vaatii keskeneräisyyden sietoa sekä luottamusta siihen, että oivallukset syntyvät ajallaan.
”Sekä taiteessa että työnohjauksessa rakennamme tiloja, joissa kasvu voi tapahtua.”
Haikala nostaa haastattelun lopuksi esille sen, että taiteilijan voi olla vaikea kokea saavansa tukea, koska harva ymmärtää työn luonnetta. Haastattelijana vastaan tuomalla esille sen näkökulman, että usein työnohjauksessa riittävä ymmärrys voi syntyä kysymällä oikeita kysymyksiä. Tässä huomaamme työnohjauksen sekä taide- ja kulttuurialojen perusluonteen kohtaavan kauniilla tavalla.
Työnohjauksellista mentorointia kirjailijoille
Liisa Näsi on kouluttaja, kirjailija ja freelance-kustannustoimittaja, jolla on myös narratiivisen ja ratkaisukeskeisen terapian opintoja. Hän on aiemmin toiminut pitkään sote-alan kouluttajana ja työnohjaajana tehden työnohjausta pääkaupunkiseudun sosiaalivirastolle. Ohjattavia oli muun muassa lastensuojelun, päiväkotien, vammaispalvelun ja vanhustenhoidon parista.
Näsi on oman kirjailijuutensa myötä siirtynyt enemmän taide- ja kulttuurialalle. Hän on julkaissut useita teoksia, tuoreimpana Lukko sulaa – Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle (Warelia 2025).
Miten Näsi näkee taidealan työsuhteiden pätkäluonteiden ja yleisen epävarmuuden vaikuttavan alalla toteutettavaan työnohjaukseen?
”Kulttuuri- ja taidealalla mentorointi voidaan ymmärtää työnohjauksellisena. Puhutaan työstä eli kirjoittamisesta, mutta mikä on työn takana? Missä koet onnistuvasi ja missä on kehittämisen varaa? Kirjailijan työssä ei välttämättä huomaa onnistumisia, jos onnistuminen ja menestys määritellään ainoastaan säännöllisesti julkaistuina kirjoina, tunnettavuutena tai hyvinä ansiotuloina.”
Työnohjaaja ei ole terapeutti
Näsin mielestä on tärkeää erottaa toisistaan terapia ja työnohjaus. Jos puhe menee ohjaustilanteessa liian syvälle eli terapeuttimaiseksi, hän tuo asian esiin. Rajan laittaminen on tärkeää: työnohjaaja ei ole – eikä saa olla – terapeutti. ”Tunnepuolen avaus on haasteellista. Esimerkiksi kun puhutaan kirjoittamisen ilon kadottamisesta, palataan usein lapsuuteen. Puramme tunnetta, pureudumme sen mahdolliseen alkulähteeseen. Sen jälkeen esitän kysymyksiä ja kudon keskustelun takaisin työhön, siitä puuttuvaan iloon. Näin voi tehdä sekä ryhmä- että yksilötyönohjauksissa.”
Ohjauksessaan Näsi peräänkuuluttaa läpinäkyvyyttä ja on tarkka sanattomasta viestinnästä ja kehonkielestä.
”Jos sanat ja kehonkieli eivät täsmää, voin konfrontoida sitä, mutta harkiten, lempeästi ja hyväksyvästi. Ohjattavan suojamekanismeja on kunnioitettava, mutta ne voi tuoda esiin. Voin esimerkiksi sanoa, että nyt minulle tuli tunne, että tässä voi olla jotain muutakin. Tai vain tarttua sanattomaan viestiin ja kysyä sen merkitystä.”
Paljon opittavaa luovista prosesseista
Jos työnohjaaja on tiukasti jonkin koulukunnan ohjaaja, voi hänelle Näsin mielestä olla hyväksi ottaa mallia luovasta prosessista: sen joustavuudesta, näkökulmien vaihtamisesta ja vaikkapa siitä, että juoni ja lopputulos muotoutuvat muuksi kuin mitä alun perin on suunnitellut.
”Tarina kirjoittaa joskus itse itsensä ja kirjailija ei tiedä, mihin päädytään. Hahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja kirjailija vain ikään kuin kirjoittaa muistiin heidän tarinaansa.”
Narratiivinen työnohjaus on Näsille parhaimmillaan juuri tällaista joustavasti etenevää työskentelyä, jossa keskustelun aiheet ja kulku nousee osallistujista. Työnohjaaja voi vaihtaa menetelmiä, puheenaiheita ja harjoituksia sen mukaan, mikä tarve nousee esiin.
”Työnohjaajan pitää kuunnella tarkkaan osallistujia, huomata yleensä ohimennen sanotut ainutkertaiset avautumat (unique openings), jotka vievät tarinaa toiseen paikkaan kuin miltä näennäisesti näyttää.”
Tässä kohtaa ilahdun haastattelijana, kun huomaan Näsin viittaavan yhteen narratiivisen terapian jo edesmenneeseen pioneeriin, Michael Whiteen.
”Whiten sanoin: ’Sallikaamme tehdä mahdottomasta jälleen mahdollista.’ Taiteilijoilta voisi oppia, että ohjaaja ei ole kaiken tiedon tai taidon haltija. Antaa luovuuden johtaa, tarinan viedä”, Näsi sanoo.
Taiteesta voisi Näsin mielestä myös ottaa esimerkkiä siinä, että luova prosessi ottaa sen ajan, mitä pitää. Ratkaisu ei tule kellonaikaan sidottuna, joskus se tulee vasta, kun on lepuuttanut tekstiä pitkän aikaa. Toisinaan se ei tule lainkaan – silloin kässäri laitetaan pöytälaatikkoon ja aloitetaan uusi.
”Kaikki ei ratkea määräajassa tai lainkaan. Sen hyväksyminen ja sanoittaminen antaa mallia työnohjaukseen osallistujille siitä, että suorittaminen ei ole kaikki kaikessa”, Näsi kiteyttää.
”Luovan työn tekijälle epävarmuus ja ennakoimattomuus ovat työn lähtökohtia. Työnohjaaja voi helpommin yrittää tietää tai ratkaista jotakin, ennen kuin yhteinen prosessi alkaa antamaan vastauksiaan. Luovan työn tekijä on tottunut ei-tietämisen tilaan ja jatkuvaan aiheen tutkimiseen sekä prosessin kaoottisiin vaiheisiin ja ahdistukseen välttämättömänä osana luovaa prosessia. Luovaa prosessia ei voi kontrolloida. Sen pitää antaa tapahtua.
Työnohjaus on luova prosessi siinä missä mikä tahansa taiteellinen projekti, kummankaan lopputulosta ei tiedetä ennakkoon. Kummankin tulee osata paljon, jotta voi antaa asioiden tapahtua ja kykenee havainnoimaan ja yhdistelemään näkemäänsä. Kumpikin tavoittelee vaikuttavuutta ja ottaa riskejä tai tekee parhaimmillaan luovia liikahduksia työtä tehdessään. Kummankin työn arvioi osallistuja, kokija, katsoja. Työn merkityksen tuntee ensisijaisesti se, kenelle se on kohdistettu.”
Päivi Rahmel, psykodraama – ja tarinateatterikouluttaja, työnohjaaja ja narratiivinen valmentaja
”Sekä taidetyö että työnohjaustyö vaativat prosessiorientaatiota: toiminnan kohde tarkentuu tekemisen myötä ja erilaiset poikkeamat ja sattumat ovat molemmissa tärkeitä havaitsemisen ja arvostamisen kohteita.
Työnohjaus on jatkuvaa todellisuuden havannointia ja muovailua. Tästä näkökulmasta se on taidetta – tarkemmin sanottuna tilanteiden luomisen taidetta.”
Risto Puutio, akvarellitaiteilija, työnohjaajakouluttaja ja organisaatiokonsultti
”Työnohjauksessa koitamme käyttää kieltä, jolla saavutamme jonkin vaikutuksen. Joskus onnistummekin – edellyttäen, että tuotamme lauseita selkeästi. Työnohjaus on esteettistä vaistoa edellyttävää toimintaa, eräänlaista taidetta. Ilmaisujen käyttämisessä ja valitsemisessa meidän on oltava taitavia, jos mielimme luoda vaikuttavuutta puhumalla. Tavallaan olemme taiteilijoita.”
Vesa Salmi, lauluntekijä, työnohjaaja ja psykoterapeutti
”Työnohjaajana ja psykologina saan olla mukana ihmisten (työelämä)tarinoissa. Vaikka työnohjaajan perustehtäviä on auttaa selkeyttämään ja luoda mieleen tai yhteisöön järjestystä, pakenee todellisuus väliin selkeyttäjiään. Epäjärjestyksen sietäminen ja luovat ratkaisut yhdistänevät taidetta ja hyvää työnohjausta.”
Hannu Kauppinen, kirjailija, työnohjaaja ja työterveyspsykologi
”Työnohjaus voi oppia luovan työn tekijöiltä lisää hetkessä olemista, esiin nousevan intuition ja vapaan assosiaation käyttöä, heittäytymistä, kontrollista irti päästämistä ja kykyä antaa asioiden tulla ja kehkeytyä. Ehkä myös sitä, että aina ei niin sanotusti lähde, tarvitaan lämmittelyä, jos aika ei ole asioille vielä kypsä.
Molemmissa tarvitaan heittäytymisen kykyä ja epävarmuuden sietoa: aina ei ole selvää tietoa, miten edetään, mitä tavoitellaan ja mikä on lopputulos. Yhdistävä tekijä on myös työnohjaajan tai taitelijan halu nähdä laajasti, kiinnittyä aikaan, tilaan ja paikkaan ja ihmisiin.”
Sanna Mäkipää, runoja kirjoittava työnohjaaja ja organisaatiokonsultti
”Työnohjaus ja työnohjaaja voi oppia luovan työn tekijöiltä runsaan menetelmäpakin lisäksi muun muassa olemisen tapoja ja asettumista tilaan. Usein näyttelijäntyöhön, improvisaatioon ja moneen muuhunkin luovaan tekemiseen liitetään henkilön kyky eläytyä, olla läsnä, kuunnella, havainnoida ja sanoittaa tunteita niiden tunnistamisen lisäksi. Luovuus onkin minusta työnohjauksen voimavara.
Taiteilijoihin ja luovan työn tekijöihin yhdistetään usein herkkyys ja vahva tunne-elämä, jonka voi valjastaa vahvuudekseen myös työnohjaaja. Ajattelen, että myös kyky ymmärtää ohjattavaa ja empatia voisivat olla yhdistäviä tekijöitä. Molemmilla alansa toimijoilla on näin ollen myös myötätuntouupumisen riski, jos imaisee vaikkapa mukaansa ohjattavan tai roolihahmon raskaan taakan ja tämä on hyvä tunnistaa.”
Katri Thurman, teatteriharrastaja, hoitotyön opettaja, työnohjaaja STOry ja Master-TSC
”Kaikilla aloilla tarvitaan luovuutta. Taidealan työnohjauksissa on usein samoja yläteemoja mitä muillakin aloilla, esimerkiksi jaksamisen ja työn organisoinnin kysymyksiä.
Työnohjauksen puolella taiteilumentaliteetti voi joskus avata lisää näkökulmia ja antaa bensaa luovuudelle. Toisaalta taiteilijoilla ja työnohjaajilla on kyllä yhteistä: enemmän tai vähemmän yksin tehtävä työ, joka vaatii vahvaa itsensä johtamista ja epävarmuuden ja yllättävien tilanteiden sietokykyä ja mahdollisuuksiin tarttumista.”
Johanna Wahlbeck, taidesekatyöläinen, taidefilosofi, työnohjaaja ja kuvataideterapeutti
