Artikkeli Osviitasta 3/2025
”Työnohjausryhmästä jäi raskas, epämiellyttävä olo. Hengästynyt, ahdistunut. Miksi pitäisi miellyttää, suoriutua niin kuin joku ihme guru? Tuntuu kuin ryhmäläiset kurottautuisivat pitkillä käsillään saadakseen minut mukaan johonkin kilpailuun, johon en halua osallistua. Irrotan kädet lempeästi mutta jämäkästi, vaikka ne välillä saisivatkin minusta otteen. Ihan tavallinen tallaaja saan olla, joka mokailee ja on kömpelö, tietämätön. Rennosti, sallivasti. Sitä haluan mallintaa, en paskajäykkää, mailaa puristavaa otetta.”
Kirjoittaminen auttaa tunnistamaan ja hyväksymään tunteita, löytämään syy-seurausyhteyksiä asioiden välillä, luomaan mielekkään kertomuksen tapahtuneesta ja yhdistämään sen omaan elämäntarinaan (Pennebaker & Beall, 1986). Kirjoittaessaan itseään varten voi olla vapaampi, avoimempi ja rehellisempi, koska lukijaa ei tarvitse ottaa huomioon.
Kirjoittamalla kriisin läpi
Itselleni yksi mieleenpainuvimmista kirjoittamisen auttavista kokemuksista tapahtui ennen kuin aloin opiskella kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä. Tuolloin lapseni makasi elvytettynä, nukutettuna ja kylmälevyjen jäähdyttämänä hengityskoneessa. Heräisikö hän enää koskaan ja jos heräisi, niin missä kunnossa hän olisi?
Painajaismaisessa tilanteessa muistin laukussani olevan muistikirjani. Koin tarvetta tehdä jotain, ja aloin kirjoittaa lapselleni kertoakseni, mitä oli tapahtunut ja mitä koin. Kuinka kovasti toivoin, että vielä joskus tulisi tavallinen päivä, jolloin lapseni tulisi aamulla huoneestaan alakertaan niin kuin ennen.
Kirjoitin myös niinä päivinä, kun tunnelmat vaihtuivat toivottomuudesta ihmeelliseen kiitollisuuteen hänen toipumisestaan entiselleen. Kirjoittaminen auttoi minua ylläpitämään toimijuuden kokemusta tilanteessa, jonka etenemiseen en voinut vaikuttaa. Se auttoi jäsentämään kokemustani, ilmaisemaan tunteitani ja pitämään yllä vuorovaikutussuhdetta lapseeni silloin, kun en voinut saada häneen kontaktia.
Asetu omaan mieleen
Sittemmin olen sukeltanut kirjoittamisen maailmaan myös arkisemmissa merkeissä ja kokenut sen merkityksellisenä ja kannattelevana itselleni. Kirjoittaminen avaa erilaisia polkuja kuin itsekseen ajatteleminen tai asioista keskusteleminen toisten kanssa. Kirjoittaminen raivaa suoremman reitin omaan sisimpään, jolloin itsensä huijaaminen on vaikeampaa.
Usein yllätyn siitä, mitä kirjoitan, ikään kuin oman mieleni tuottamat asiat olisivat myös minulle uusia. Kirjoittaminen voi siten olla myös pelottavaa ja vaatia rohkeutta. Jos ei uskalla olla rehellinen kirjoittaessaan, sen voi saman tien jättää tekemättä. Onneksi välillä rohkeutta kuitenkin riittää.
Jännittävien puolien vastapainona kirjoittaminen tuntuu usein vakauttavalta ja auttaa asettumaan omaan itseen. Muistan esimerkiksi ne viime kesäloman aamut, jolloin tartuin päivän lehden sijaan muistikirjaan ja aloin kuvata sen hetkisiä mieleni sisältöjä. Aluksi koin loma-aamun levottomuutta: ”Nyt on se pitkään odotettu kesäloma, miten voin parhaiten hyödyntää tämän päivän?” Kirjoittaessa ajatukset alkoivat selkiytyä: ”Mitä itse toivon ja mitä realistisesti ajateltuna ehdin ja jaksan?” Maailmassa, jossa loputon määrä ärsykkeitä on jatkuvasti saatavilla ja älypuhelimeen kurkistaminen vie herkästi eksyksiin pitkäksikin aikaa, omaan mieleen asettuminen ei useinkaan ole helppoa, mutta onnistuessaan rauhoittavaa ja palauttavaa.
Jäsennä työnohjauksen jännitteet ja tunteet
Työnohjaajan työ tapahtuu vuorovaikutuksessa, mutta työnohjaajan roolissa on usein yksinäistä. Erityisesti ryhmätilanteissa voi olla monenlaisia jännitteitä työnohjattavien ja työnohjaajan välillä. Tilanteet voivat herättää työnohjaajana epämääräistä hankalaa oloa, jolloin voi olla vaikea saada kiinni siitä, mitä kaikkea tilanteessa oli meneillään.
Omaan työnohjaukseen voi olla viikkoja aikaa. Kirjoittaminen auttaa saamaan kiinni omasta sisäisestä työnohjaajasta ja erittelemään ajatuksia ja tunteita. Esimerkiksi tämän jutun alkupuolen otteessa kirjoittaminen auttoi minua hahmottamaan sitä, kuinka työnohjausryhmässä elänyt vaativuus tarttui minuun ja kuinka pyrin olemaan menemättä siihen mukaan.
Työnohjausryhmissä ilmenee myös erilaisia transferenssitunteita: heijastamme tiedostamattamme muihin ryhmäläisiin kokemuksia, tunteita ja suhteessa olemisen tapoja, jotka pohjautuvat aikaisempiin kokemuksiimme erityisesti varhaisista ihmissuhteistamme. Jos joku ryhmäläinen herättää hankalia tunteita, kirjoittaminen voi tuoda tähän ymmärrystä. Toisen saattaa huomata muistuttavan esimerkiksi jotain läheistä tai hänen käyttäytymisensä saattaa ilmentää jotain varjossa olevaa puolta itsessämme (Jung 1979).
Kirjoittamisen kautta tiedostaminen voi muuttaa tunnetta, auttaa hyväksymään toista ja ehkä myös rohkaista ilmaisemaan jotain itselle aiemmin kiellettyä. Esimerkiksi minua on joskus työnohjattavana saattanut ärsyttää se, jos joku on ottanut ryhmässä mielestäni liikaa tilaa. Oman nähdyksi tulemisen tarpeen parempi tunnistaminen on auttanut minua astumaan itse rohkeammin esiin.
Kirjoittaja on erikoispsykologi (PsL), kouluttajapsykoterapeutti ja työnohjaaja STOry
Lähteet:
Jung, C. G. 1979. Researches into the phenomenology of Self. Teoksessa G. Adler ja R. C. F. Hull (toim.). Collected works of C. G. Jung. Princeton University Press. • Pennebaker, J. W. & Beall, S. K. 1986. Confronting a traumatic event: Toward an understanding of inhibition and disease. Journal of Abnormal Psychology, 95(3), 274-281.
