Viime keväänä ehdotin esihenkilölleni yksilötyönohjauksen aloittamista. Syy ja tarve tähän oli selvä. Olen kamppaillut koko työhistoriani ajan työn rajaamisen kysymysten ja haasteiden äärellä. Innostun asioista helposti ja ennen pitkää huomaan, että työpöydälle on taas kerran kasaantunut liikaa tekemistä. Ihaillen olen kuunnellut ystäviäni, jotka kertovat pyrkivänsä työssään vahvaan seiskaan. Olen yrittänyt vuosien varrella omaksua samanlaista ajattelua mutta toistaiseksi heikoin tuloksin. Tietokoneen viereen liimatut post-it laput ”anna muille tilaa”, ”älä ota vetovastuuta”, ovat pikkuhiljaa putoilleet kirjoituspöydän alle pölypallojen joukkoon. Kevään entistä hektisempi työrupeama sai kuitenkin ymmärtämään, että asialle on tehtävä jotain.
Esihenkilöni suhtautui ehdotukseen onneksi myönteisesti. Työpaikalleni on hiljattain kilpailutettu viisi työnohjaajaa, joista saisin valita itselleni sopivimman. Uteliaana lähdin tutustumaan työnohjaajien verkkosivuihin. Huomasin, että minua puhutteli selkeän ja kiinnostusta herättävän tekstin lisäksi kauniit kuvat ja käytetyt värit. Tärkeältä tuntui tarkistaa työnohjauksen viitekehyksen lisäksi työnohjaajan pohjakoulutus. Yllätyin kuinka tärkeänä pidin sitä, että pohjakoulutus on samantyyppinen kuin itselläni. Mielessä pyöri kysymyksiä siitä kenen kanssa puhun samaa kieltä, löydämmekö yhteisen sävelen, kuka osaa haastaa minua sopivalla tavalla?
Päädyin sopimaan kahden työnohjaajan kanssa puolen tunnin tutustumistapaamisen. Yllättävän vaikeaa oli asettua pohtimaan sitä, mitä minä itse tarvitsen työnohjaukselta ja mitä odotan työnohjaajalta. Ohjattavan rooli tuntui vieraalta. Tästä halusin puhua työnohjaajien kanssa ja kertoa, että olen itsekin työnohjaaja ja roolinvaihto ei tunnu helpolta. Tunnistin, että saatan olla melko vaikea ohjattava. Mieleen on jäänyt toisen työnohjaajan hymyssä suin esittämä kommentti yhteen esittämääni kysymykseen liittyen: ”kyllä huomaa, että sinäkin olet työnohjaaja, tässähän joutuu oikein miettimään mitä vastaa”. Näin jälkeenpäin ajateltuna ohjaaja – ohjattava roolikysymykseen olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa.
Kiinnostavaa oli kuulla molemmilta työnohjaajilta heidän lähestymistavastaan minun kehityskohteeseeni, työn rajaamisen teemaan liittyen. Molemmat esittivät hyviä kommentteja ja tarkentavia lisäkysymyksiä. Pohdiskelimme yhdessä sitä, mitä kaikkea tuon tavoitteen tai haasteen alta voikaan löytyä ja miten se omalta osaltaan ohjaa prosessia. Keskustelimme siitä, mitä pidämme työnohjauksessa tärkeänä ja mitä työnohjauksessa pitäisi tapahtua, jotta siitä olisi minulle hyötyä. Vain lyhyesti keskustelimme viitekehyksistä ja menetelmistä. Ne eivät tuntuneet kovin tärkeiltä mitä nyt tätä kirjoittaessani hieman hämmästelen.
Lyhyiden tutustumiskeskustelujen jälkeen piti tehdä päätös. Jokin toisessa työnohjaajassa ja hänen tyylissään tuntui omemmalta. Minulla oli tunne, että olisimme jo tunteneet aiemmin. Hänellä tuntui olevan avarakatseinen ja eteenpäin vievä ote mutta samalla taito muodostaa rentoa ja myötätuntoista ilmapiiriä.
Jäin pohtimaan, miten paljon me työnohjaajat itse asiassa voimme vaikuttaa siihen, kenet asiakas lopulta valitsee. Tärkeintä lienee olla aidosti oma itsemme. Opin sen, että verkkosivujen on hyvä olla selkeä jatkumo sille, millaisia työnohjaajia tai ihmisiä me olemme.
Työnohjausprosessini on nyt käynnissä. Edessä on varmasti haastaviakin keskusteluja, mutta odotan niitä suurella kiinnostuksella ja luottamuksella yhteiseen prosessiimme.
Kirjoittaja on työnohjaaja ja Osviitta-lehden toimituskunnan jäsen.
