Matkasin eräänä keväisenä keskiviikkoiltana junan kyydissä kouluttamaan työnohjaajia toiselle puolelle Suomea. Työpäivä oli jo alla, ja junamatka kesti reilut neljä tuntia. Ajatukseni viipyilivät vielä päivällä käydyissä keskusteluissa ja toisaalta kurottelivat jo seuraaviin päiviin ja uusiin yhteisiin pohdintoihin.
Näissä hetkissä laitan usein soimaan listan eniten kuuntelemastani musiikista. Se on tuttua ja mielekästä – jopa tylsää, voisi joku ajatella. Tuttu musiikki auttaa minua palautumaan päivästä sekä ankkuroitumaan kiinni elämäni perusajatuksiin.
Ja sitten luureissani alkoi soida Ylva Harun Oikeiden luona.
Mahdollistava mielentila
Ylva Harun laulu on lahja eräältä työnohjattavaltani. Siinä ryhmätyönohjauksessa itkettiin ja naurettiin, pohdittiin asioita vakavina ja joskus myös erimielisinä. Viimeisessä tapaamisessa sain kauniin palautteen. Työntekijät olivat yhdessä pohtineet, etteivät he olisi kestäneet ilman mahdollisuutta käsitellä kaikkia niitä tunteita, joita työelämä ja sen muutokset heissä synnyttivät. He kertoivat omasta tilanteestaan huolimatta olevansa toiveikkaita tulevaa kohtaan, ja tästä kiitos kuului heidän mielestään työnohjauskeskusteluille.
En tiedä oletko kuullut tuota Ylvan laulua. Mikäli et, suosittelen tutustumaan.
Jäin miettimään, mikä kaikki mahdollistuu, kun on oikeiden luona. Tuossa ryhmätyönohjauksessa pystyimme luomaan jotain sellaista, että tuo mielentila toteutui.
Huomaan, että tällaisen tilan mahdollistaminen on minulle tärkeää työnohjaajana. Haluan pystyä kohtaamaan ihmisiä tavalla, joka tukee heidän omana itsenään olemista. Eräs opiskelija pohti omassa koulutustyönohjauksessaan, miten pystyä kuvaamaan auki sitä, mitä tehdään silloin, kun kohdataan ihmisiä. Jäin miettimään, mitä tuohon vastaisi.
Kohtaaminen työnohjaajan taitona
Mitä meidän työnohjaajina olisi hyvä ymmärtää kohtaamisesta, jotta ohjattavillemme syntyisi kokemus oikeiden luona olemisesta? Toisaalta miten paljon on kyse myös siitä, miten autamme ohjattavia olemaan suhteessa toisiinsa, jotta kokemus oikeiden luona olemisesta voisi syntyä? Minun mielessäni oikeiden luona oleminen liittyy siihen, miten toinen pystytään kohtaamaan. Ja todella: mitä silloin tehdään? Vai tehdäänkö mitään?
Kuluneella viikolla työnohjattavani pohti, miten pystyy auttamaan asiakkaitaan, jos ei koe tietävänsä tai ymmärtävänsä asiakkaan haasteista riittävästi. Päädyimme keskustelussamme miettimään tilanteita, missä ohjattavani oli kokenut olleensa avuksi asiakkailleen.
Asiaa pyöriteltyään monelta kantilta hän huomasi, että ne hetket ja tapaamiset, missä asiakkaat kokivat tulleensa autetuksi, sisälsivät jollain lailla toimivaa kohtaamista. Kysyin, mitä kaikkea se kohtaaminen hänen toiminnassaan on. Ohjattavani vastasi hetken mietinnän jälkeen: “Kai se vaan on sellaista yhdessä elämistä ja olemista – samanaikaisesti.” Miten mahtava vastaus!
Kohtaamisesta on kirjoitettu useita erilaisia kirjoja, ja niihin varmasti kannattaa tutustua, mikäli haluaa kehittää omia kohtaamistaitojaan. Tässä kirjoittaessani huomaan kuitenkin olevani kysyvällä mielellä: Hyödymmekö ihmisinä ja työnohjaajina enemmän siitä, että altistamme itsemme tilanteissa kohtaamaan toiset ihmiset yhdessä samanaikaisesti eläen ja ollen? Tarvitseeko aina tietää? Miten vapautua tietämisen positiosta olemisen positioon? Miten mahdollistaa sellaista kohtaamista, johon ohjattavamme voivat asettua omina itsenään ja kokea olevansa oikeiden luona?
Milloin itse viimeksi koit kohtaamisen, joka lisäsi omia voimavarojasi ja sai uskomaan kyvykkyyteesi?
Kirjoittaja on dialogis-voimavarakeskeinen kouluttajatyönohjaaja, perhe- ja paripsykoterapeutti ja STOryn varapuheenjohtaja.
