Artikkeli on Osviitasta 4/2025
Tämänkertainen Mitä ihmettä? -juttusarjan aihe löytyi Ammattieettisen neuvottelukunnan idealaatikosta Työnohjauskonferenssissa kesällä 2025. Osviitta kiittää kysyjää ja AENK:ta yhteistyöstä!
Mukana keskustelemassa työnohjaajat Merja Carlander, Kaisa Isotalo ja Jarmo Tiri.
Mistä meidän pitäisi puhua, kun puhumme tästä aiheesta?
Jarmo: Ensimmäinen kohtaaminen meillä tapahtuu aina itsemme kanssa: mitä ajattelen ja tunnen, kun huomaan toisen erilaisuuden? Asenteet näkyvät herkästi. Olen itse liikuntavammainen ja huomaan, että jotkut tekevät siitä tahattomasti ison numeron. He varmistelevat asioita ja tilanteesta tulee helposti kiusallinen. Usein riittäisi, että asia kohdataan ottamalla se reilusti esiin. Työnohjaajana näytämme esimerkkiä erilaisuuden kohtaamisesta aidosti ja tasavertaisesti. Jos ohjaaja ei ole itse sinut tilanteen kanssa, sen huomaa nopeasti.
Kaisa: Olen itse vajaakuuloinen ja olen huomannut saman ilmiön. Mielestäni riittää, että osallistumisen edellytykset varmistetaan kerran ja sen jälkeen toimitaan luontevasti. Työnohjaajan tehtävä on etukäteen selvittää, onko ryhmässä jotakin erityistä huomioitavaa – myös sellaista, mitä ei heti näe – jotta työskentely sujuu kaikille mahdollisimman hyvin.
Merja: Olen ollut näkövammaisten Iiris-keskuksen pimeässä kahvilassa, jossa sain kokea, miten vaikeaa on esimerkiksi juoda kahvia täydessä pimeydessä. Kokemus herätti paljon ajatuksia saavutettavuudesta ja siitä, miten eettisesti kohtaamme erilaisia ihmisiä. Teemme helposti virheellisiä oletuksia: esimerkiksi pyörätuolissa istuvalle ihmiselle puhutaan kovempaa.
Kenen tulisi varmistaa saavutettavuus? Onko se tilaajan, ohjaajan vai yksilön vastuulla?
Jarmo: Tässä on monia ulottuvuuksia. Ensinnäkin saavutettavuus ei aina toteudu edes perusasioissa. Monet fyysiset tilat eivät ole esteettömiä, ja useita verkkosivuja eivät näkövammaiset pysty lukemaan. Vaikka ryhmässä ei juuri nyt olisi ketään, jolla on vamma tai este, tulevaisuudessa niin voi olla – nämä asiat ovat signaali edustamastamme arvomaailmasta.
Toinen ulottuvuus liittyy kohtaamiseen ja siihen, mitä tapahtuu ohjaustilanteissa. Kuinka varmistamme, että kaikki voivat olla aidosti mukana? Työnohjaaja vastaa koko tilanteen turvallisuudesta ja osallistumisen mahdollisuuksista.
Kolmas näkökulma koskee tiedon hankintaa etukäteen. Missä menee raja sille, mitä työnantaja voi kertoa tai mitä työnohjaajan on tarpeen tietää? Itse kieltäydyn vastaanottamasta sellaista tietoa, joka ei minulle kuulu. En halua mennä tilanteeseen ennakko-oletusten värittämänä. Erilaisuus on monimuotoista ja usein näkymätöntä. Työnohjaajan tärkeä tehtävä on rakentaa tilanne, jossa jokainen voi tulla kohdatuksi sellaisena kuin on.
Merja: On hyvä tietää, jos on jokin huomioitava vamma tai erityinen seikka, mutta usein ihmiset tuovat sen itse esiin. En lähtisi itse kysymään ryhmältä, onko jollakulla jokin diagnoosi tai nepsy-piirteitä, mutta on tietenkin aivan ok, jos joku haluaa itse kertoa niistä.
Kaisa: Teen työnohjausta toimeksiantosopimuksilla ja joka kerta sovimme erikseen, missä työnohjaus pidetään. Minulle on tärkeää tietää, onko esteellisyyksiä tai asioita, joita tilan suhteen pitää ottaa huomioon.
Onko työnohjaus nykyisellään saavutettavaa kaikille ja osataanko esteellisyyksiä huomioida riittävästi?
Jarmo: Monia ryhmiä ei työnohjauksessa vielä kuulla. Olisi tärkeää, että työnohjaus toimisi foorumina, jossa opimme ajattelemaan laajemmin, avoimemmin ja tasa-arvoisemmin.
Esimerkiksi kielikysymys on keskeinen tasa-arvohaaste. Työpaikoilla työkieli on yleensä suomi ja oletetaan, että kaikki pärjäävät sillä myös työnohjauksessa. Todellisuudessa osa jää helposti ulkopuolelle, etenkin kun puhutaan tunteista ja vaikeista käsitteistä. Työnantajat eivät aina tule ajatelleeksi tätä loppuun asti. Työnohjaajan tehtävänä on auttaa näkemään, mitä pitäisi huomioida, jotta kaikki voivat osallistua täysipainoisesti.
Merja: Ohjatessani ryhmiä, jossa on kuuroja, olen huomannut, että haasteeksi muodostuu usein tulkkien vaihtuminen. On hyödyllistä, jos tulkin kanssa voi keskustella etukäteen ja kertoa lyhyesti, mistä kokonaisuudessa on kyse: silloin tulkki voi orientoitua paremmin esimerkiksi viittomakielen sanaston osalta.
Kaisa: Kun kohtaamme kaikki tasavertaisesti itse tilanteessa, se itsessään on jo viesti. Me näytämme esimerkkiä. Emme tee tulkintoja ohjattavien puolesta, vaan katsomme, mitä nousee esiin ja miten se asettuu siihen todellisuuteen, jota käsittelemme.
Jarmo: Toisinaan tulee eteen tilanteita, joissa vuorovaikutus häiriintyy. Voi olla, että esimerkiksi ei saa selvää toisen puheesta puhevamman tai kielimuurin vuoksi. Tällaisissa tilanteissa ei ole synti pysähtyä ja todeta: en ymmärrä, voiko joku auttaa? Tai kysyä yhdessä: miten etenemme tästä?
Olemme kuitenkin kaikki aikuisia ja samassa tilanteessa. Totta kai palveluntuottajalla on oma vastuunsa, mutta erilaisuuden kokijalle tilanne on silti helpompi, jos se kohdataan suoraan eikä sitä aleta vältellä. Yksi syrjinnän muoto on, että aletaan alentaa vaatimuksia tai puhua toisin, ikään kuin toinen olisi puoliksi lapsi, vaikka on aikuinen muiden joukossa.
Merja: Olen oppinut, että joka tilanteessa ei tarvitse olla ylisensitiivinen. Herkkyyttä on myös tunnistaa, milloin on aika kuunnella tarkasti ja milloin taas rohkeasti pyytää apua ja edetä.
Tulisiko työnohjaajien kouluttautua tästä asiasta enemmän?
Kaisa: Tavallaan nämä ovat perusvalmiuksia, joita työnohjaajilla tulee olla: osata mennä aistit auki tilanteeseen ja lukea osallistujien tarpeita. Mutta eiväthän nämä ole helppoja asioita, joten kyllä näitä voisi koulutusohjelmissa ottaa enemmän esiin.
Merja: Luulen, että työnohjaajat ovat ammatiltaan ja persoonaltaan sellaisia, että he haluavat ottaa näistä asioista selvää. Olisi silti hyödyllistä, jos työnohjaajayhteisö järjestäisi vaikka työpajan, jossa yhdessä pysähdyttäisiin pohtimaan näitä tärkeitä teemoja. Mukana voisi olla asiantuntijoita, jotka ovat työskennelleet erilaisten ryhmien kanssa sekä syväasiantuntijoita avaamassa aiheita vielä tarkemmin.
Jarmo: Toivoisin, että oppisimme käsittelemään moninaisuutta entistä paremmin. Työelämä on isossa murroksessa: työntekijät ikääntyvät, kansainvälisyys lisääntyy, erilaiset uskonnot, tavat ja kulttuurit tulevat osaksi arkea. On erilaisia taustoja, vammoja ja erityispiirteitä. Se on hieno ja tärkeä kehitys. Yksi työnohjauksen tehtävistä voisi olla auttaa suomalaista työelämää sopeutumaan tähän muutokseen ja kääntää sitä uuteen, parempaan asentoon.
Kaisa: Kyse on lopulta siitä, miten olemme ihmisinä toinen toisillemme. Tarvitsemme lisää välittämisen kulttuuria ja kunnioittavaa kohtaamista. Teen paljon johdon työnohjausta ja johdettavina on monenlaisista taustoista tulevia ihmisiä. Johtajille olisi tärkeää tuoda ymmärrystä erilaisuuden hyväksymisestä myös työnohjauksissa. Jos haluamme vaikuttaa työelämään, katse kääntyy väistämättä johtoon.
Jarmo: Monimuotoisuuden ja erilaisuuden kohtaamisen näkökulmasta meillä on vielä pitkä matka kuljettavana. Johtamiskoulutuksessa ja bisneskulttuurissa on pitkään vallinnut yksipuolistamisen eetos: on pyritty tietynlaiseen ihmiskuvaan ja samanlaisuuteen. Työnohjauksessa tämän korjaaminen ja aidon erilaisuuden arvostamisen vahvistaminen on vielä iso mutta tärkeä työsarka.
Merja: Olen oppinut ruotsalaisten kollegoiden kanssa työskennellessäni paljon sivistyneestä väittelystä, jossa eri näkemyksiä käsitellään rakentavasti ja oppien, ei vastakkainasettelun kautta. Tätä olen hyödyntänyt myös työnohjauksessa, esimerkiksi harjoituksissa, joissa ryhmät argumentoivat sekä puolesta että vastaan, ja sitten yhdessä kokoavat parhaat oivallukset yhteen. Tällainen rakentavan väittelyn taito voisi tuoda suomalaiseen työelämään lisää avoimuutta, ymmärrystä ja työhyvinvointia.
Mitä ajatuksia haluaisit vielä lopuksi jakaa tästä aiheesta?
Merja: Tästä asiasta on puhuttava paljon ja pyrittävä löytämään yhteistä näkemystä. Siinä voimme hyödyntää sekä meidän kokeneiden että uusien tulokkaiden hyviä ideoita ja kokemuksia.
Kaisa: On kliseistä sanoa, että erilaisuus on rikkaus, mutta se on myös meidän koko yhteiskunnan pelastus.
Jarmo: Minä toivon meille kaikille rohkeutta tutkia omia ajatuksiamme ja tunteitamme. Pysähtyä niiden äärelle sen sijaan että vaikeat tilanteet veisivät mukanaan. Kun huomaa jonkin herättävän itsessä reaktion, sitä kannattaa lähestyä uteliaasti, joko heti tai myöhemmin. Maailma on nyt paljon monimuotoisempi kuin ennen ja erilaisuus kuuluu tähän työhön.
–
Merja Carlander
Toimin johdon ja työyhteisöjen valmentajana, coachina ja yritysmentorina. Vuosien varrella olen mentoroinut lukuisia asiakkaita, joilla on jokin toiminallinen rajoite. Saavutettavuuden huomioiminen mahdollistaa keskittymisen oleelliseen. Kannustan työnohjaajia rohkeasti kysymään omilta asiakkailtaan erityisominaisuuksien huomioimisesta sekä hankkimaan lisätietoa esimerkiksi vammaisjärjestöistä.
Kaisa Isotalo
Olen pari vuotta sitten eläköitynyt yläkoulun rehtori, ja toimin työnohjaajana, coachina ja tietokirjailijana. Minulle inkluusio on koululaitoksen puhdas arvo ja sen myötä rakennetaan kestävää tulevaisuutta koko yhteiskuntaan. Työnohjauksen avulla voidaan vahvistaa inkluusion onnistumista työyhteisöissä.
Jarmo Tiri
Olen toiminut 10 vuotta pääosin työnohjaajana ja sovittelijana. Olen tottunut kulkemaan oman vammaisuuden näkyvien ja näkymättömien raja-aitojen läpi toimiessani myynnin ja markkinoinnin tehtävissä eri toimialoilla.
Oletko työnohjausopiskelija tai tuore työnohjaaja, ja ihmettelet jotain työnohjauksessa tapahtunutta? Lähetä kysymyksesi meille osoitteeseen osviitta@suomentyonohjaajat.fi, me autamme etsimään viisaita vastauksia työnohjaajamentoreiden opastuksella.
