Lääkärit eivät saa tarpeeksi työnohjausta. Tämä kävi ilmi Martina Torpan vuonna 2017 tekemästä väitöskirjasta, jonka mukaan vain joka kolmannella terveyskeskuslääkärillä on kokemusta kliinisestä työnohjauksesta. Joka neljäs lääkäri koki tarvetta kliiniselle työnohjaukselle ilman mahdollisuutta saada sitä.
Lääkärien työnohjaajana toimii usein työnohjaajaksi kouluttautunut kollega. Suomen Lääkäriliitto on vuonna 2010 perustanut alaosaston lääkärityönohjaajille. Sen tarkoituksena on edistää lääkärien työnohjausta ja tehdä työnohjausta alalla yleensä tunnetuksi.
Alaosastoon kuuluu noin 30 työnohjaajaksi kouluttautunutta lääkäriä ja suurin piirtein saman verran työnohjauksesta muutoin kiinnostunutta lääkäriä.
Yksi heistä on Kymsoten aikuispsykiatrian ylilääkäri Marja-Liisa Portaankorva, joka toimii myös lääkärityönohjaajien alaosaston puheenjohtajana.
Portaankorva kertoo, että erityisesti terveyskeskuslääkärit kokevat tarvitsevansa enemmän työnohjausta kuin siihen on mahdollisuutta.
”Tähän on yhtenä syynä lääkärien työaika. Sen puitteissa on hankala irrottautua työnohjaukseen.”
Portaankorvan mukaan on myös vielä paljon vanhaa asennetta, jonka mukaan työnohjaus rinnastetaan koulutukseen eikä nähdä sen mahdollisuuksia.
”Aina ei tiedetä, miten hyvä itsensä kehittämisen ja omasta työhyvinvoinnista huolehtimisen keino työnohjaus on.”
Myös työnantajien tietoisuus lääkärien työnohjauksen tarpeesta on vielä ohutta, Portaankorva sanoo. Tämä vaikuttaa siihen, ettei lääkärien työaikaa varata työnohjaukseen eikä sen kustannuksiin myöskään varaudusta riittävästi.
Poikkeusryhmän tekevät psykiatrit, joille työnohjausta tulee järjestää. Mielenterveyslain mukaan mielenterveyspalveluiden antaminen edellyttää toimivaa työnohjausjärjestelmää. Pakollista työnohjaus ei ole psykiatreillekaan.
Empatiaa ja jämäkkyyttä
”Lääkärin tärkein tehtävä on saada hyvä kontakti potilaaseen. Vuorovaikutus on ratkaisevan tärkeää”, sanoo ylilääkäri Liisamari Krüger Työeläkeyhtiö Elosta.
Krüger on taustaltaan fysiatri ja erikoistunut kipupotilaiden hoitamiseen. Hänellä on kokemusta moniammatillisen terveydenhuollon tiimin työnohjauksesta sekä esimiestehtävissä olevien ryhmäohjauksesta.
Ohjauksissa on keskitytty toisaalta potilastapausten läpikäymiseen ja niistä oppimiseen, toisaalta työyhteisön kehittämisen kannalta keskeisiin asioihin.
Krügerin mukaan tärkeää, että potilas tuntee tulleensa kuulluksi. Yhtä tärkeää on, että lääkäri osaa perustella ratkaisunsa lääketieteellisillä syillä niin, että potilas ymmärtää asian.
Nykyään potilaat ovat tottuneet vaatimaan vastinetta rahoilleen, sanoo Krüger.
”Asiakkaat ovat hyvin tietoisia erilaisista muoti-ilmiöistä, joita esitellään mediassa ja luvataan lisäävän hyvinvointia ja terveyttä.”
Lääkärin vastaanotolla ilmiö näkyy siten, että asiakkaat pyytävät tutkimaan mediasta hoksaamiaan asioita, esimerkiksi ferritiini- tai kilpirauhashormoniarvoja. Lääkärin on kuitenkin mietittävä, onko tutkimisella ja mahdolliselle hoidolle lääketieteellistä perustetta.
Krüger kokeekin, että työnohjaus auttaa lääkäreitä toisaalta kuuntelemaan ja tunnistamaan omat tunteensa ja ajatuksensa.
”Erityisen tärkeää on, että lääkäri sanoittaa tunteensa ja ajatuksensa ääneen, jos hän lääketieteellisestä syystä joutuu toimimaan vastoin asiakkaan toivetta. Lääkärien on tarpeen oppia ystävällistä ja potilasta kunnioittavaa jämäkkyyttä.”
Lääkärin työ on kuormittavaa
Fysiatrina Krüger on hoitanut erityisesti kipupotilaita, joiden hoitaminen on henkisesti raskasta,
muun muassa koska kivun kanssa elävällä potilaalla on kohonnut itsemurhariski.
Portaankorva taas on psykiatri ja joutuu jatkuvasti tekemiseen henkisesti kuormittavien asioiden kanssa.
Molemmat lääkärit näkevät, että lääkärit toimivat hyvin monenlaisissa tehtävissä ja rooleissa. He tekevät paitsi itse potilastyöstä, ovat myös jäseninä moniammatillisissa tiimeissä sekä hoitotiimien johtajina ja henkilöstön esimiehinä.
Liian moni lääkäri työskentelee ihan omillaan – ilman tukea.
”Ihan hirvittää”, sanoo Krüger.
”Lääkärien soveltuvuudessa tulisi entistä enemmän painottaa halua työskennellä ihmisten kanssa ja ymmärtää hakevansa palveluammattiin. Lääkärin ammatti ei ole älykkyys- vaan vuorovaikutuslaji.”
Sekä Portaankorva että Krüger katsovat, että työnohjaus pitäisi tehdä tutuksi jo lääkärikoulutuksessa.
”Lääkäriopiskelijat ovat tottuneet tutorointiin, jossa vanhempi kollega auttaa nuorempaansa. Kyseessä on kuitenkin lääketieteellisten asioiden opiskelu, ei työnohjaus”, Portaankorva kertoo.
Työnohjaus antaa mahdollisuuden reflektioon
Molemmat haastateltavat pitävät lääkärien reflektiotaitoja erittäin tärkeinä ja näkevät työnohjauksen mahdollistavan nimenomaan reflektion avulla oppimisen.
”Reflektion avulla lääkäri pystyy avoimeen vuorovaikutukseen ja toisaalta voi edustaa määrätietoisesti lääketieteellisiä ratkaisujaan”, Krüger pohtii.
Näkemystä tukee myös lääketieteellisessä aikakauskirja Duodecimissa julkaistu kirjallisuuskatsaus. Sen mukaan reflektion on havaittu erikoislääkärikoulutuksessa lisäävän empatiaa ja ammatillisuutta sekä auttavan syventämään oppimista erityisesti moniulotteisissa asioissa tai ongelmissa.
Katsauksen mukaan reflektiivinen toimintatapa auttaa tulemaan tietoiseksi rutiinimaisista, ehkä kapeutuneista toiminta- ja ajattelutavoista, jotka saattavat vaikeuttaa päätöksentekoprosessia, osaamisen arviointia tai oppimistarpeiden tunnistamista.
Katsauksen kirjoittajat Anni Peura, Mirja Kaila ja Arja Helin-Salmivaara nostavat työnohjauksen yhdeksi keinoksi reflektoida.
Samasta puhuvat myös Portaankorva ja Krüger. He pitävät kaikkia työnohjauksen muotoja tarpeellisina lääkäreille. Lääkärien oma ryhmäohjaus mahdollistaa tärkeän vertaisreflektion. Moniammatillisen tiimin työnohjaus taas auttaa katsomaan asioita yli ammattirajojen. Yksilöllinen työnohjaus puolestaan antaa mahdollisuuden henkilökohtaisen tason reflektioon ja oppimiseen.
Erityiskysymyksiä lääkärien työnohjauksessa
Portaankorva ja Krüger näkevät lääkärien työnohjauksen erityiskysymyksinä lääkäri-potilassuhteeseen liittyvät asiat.
Krüger painottaa vuorovaikutuksen ja kuuntelemisen työkalujen opiskelun tärkeyttä työnohjauksessa.
Molemmat haastateltavat puhuvat myös lääkärien omien rajojen ja puolensa pitämisen merkityksestä lääkärin työssä. Heillä on huoli lääkärien työkyvystä ja jaksamisesta. Työnohjaus olisi tärkeä apukeino huolehtia myös lääkärien työhyvinvoinnista.
Portaankorva pitää hyvänä, että lääkärien työnohjaajana on lääkäri. Erityisesti silloin, jos ohjauksen teemana on lääkäri-potilassuhteeseen liittyvät asiat tai esimerkiksi lääkärin ammattiidentiteettiin liittyvät teemat.
”On hyvä, jos työnohjaaja tuntee lääkärien toimintaympäristön aiheuttamat emotionaaliset ja kognitiiviset
kuormitustekijät.”
Krügerin mielestä lääkärien työnohjaajan ei tarvitse olla lääkäri.
”Ohjaajan ulkopuolisuus voi olla hyväksi, koska silloin asioita tarkastellaan aidosti ei-tietämisen tilasta käsin.”
Myös Portaankorva ajattelee, että työyhteisön toimintaan ja johtamiseen liittyvissä asioissa työnohjaaja voi hyvin olla joku muukin kuin lääkäri.
Psykiatri Jouko Lönnqvist kirjoittaa Duodemin-lehdessä, että lääkärien työnohjauksen, koulutuksen ja kliinisen työn tulisi muodostaa joustava kokonaisuus.
Lönnqvistin mielestä työnohjausjärjestelmä, joka saa virikkeensä terveydenhuollon perustyöstä ja jossa ohjaajat ovat riittävän kiinteä osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, on turvallisin vaihtoehto. Ulkoisella työnohjauksella tullee kuitenkin aina olemaan oma tärkeä roolinsa virikkeiden antamisessa ja toiminnan arvioinnissa.
Enemmän yhteistyötä
Portaankorva kertoo, että osa lääkärityönohjaajista kuuluu Suomen työnohjaajien yhdistykseen STOryyn. Lääkäreille STOrya tutumpi voi olla kuitenkin Suomen Lääkäreiden Balint-yhdistys, joka edistää lääkäreiden työnohjausta.
Balint on erityisesti lääkäreille kehitetty ryhmätyönohjauksen muoto, jossa painopiste on potilas-lääkärisuhteen tutkimisessa. Balint-työnohjauksen tavoitteena on auttaa lääkäriä ryhmässä löytämään uusia näkökulmia ja toimintatapoja hankalissa potilastapauksissa.
Yhdistyksen nimi Balint viittaa psykoanalyytikko Michael Balintiin, joka aloitti yleislääkärien ryhmätyönohjauksen Lontoossa 1950-luvulla. Portaankorva toivoo kuitenkin lääkärien löytävän myös STOryn ja yhteistyön lääkärien työnohjauksen tiimoilta tiivistyvän.
”Kaikki väylät, joilla edistetään lääkärien mahdollisuutta saada työnohjausta, ovat tervetulleita.”
LÄHTEET: Torppa, M., 2017. Clinical supervision among medical students and general practitioners. Helsingin yliopisto. Lönnqvist J., 2014. Työnohjauksen mahdollisuudet lääkärin työssä. Duodecim 130; 1551-7. Peura, A. et al.,2020 Ammatillinen reflektio kehittää lääkärin osaamista. Duodecim 136; 530-5
Artikkeli julkaistiin Osviitassa 3/2020
