Artikkeli - - Muokattu

Mielenterveys työelämän punoksessa

Mielenterveys on läsnä työpaikoilla. Työnohjaajat ovat tärkeitä ehkäisevän mielenterveystyön ja varhaisen puuttumisen ammattilaisia, korostaa mielenterveyden professori Anna Keski-Rahkonen.

Teksti: Tuija Laine

Piirros: Susa Laine

Mielenterveys on jokaisen perusoikeus. Sen edistäjänä työnohjaajilla on tärkeä rooli, sanoo Helsingin yliopiston mielenterveyden professori, psykiatri ja seksuaaliterapeutti Anna Keski-Rahkonen.

Työelämässä mielenterveyden moninaisuus näkyy esimerkiksi kuntoutujina, osatyökykyisyytenä ja eriasteisina masennus- ja uupumisoireina. Teema on ajankohtainen myös työnohjauksessa, joten haastattelin Keski-Rahkosta mielenterveyden kysymyksistä niin asiakkaiden kuin työnohjaajienkin näkökulmista.

Työnohjaaja ohjattavan kehityspolun avaajana

Työelämässä työntekijä näyttäytyy Keski-Rahkosen mukaan liian usein koneen osana, jonka tehtävänä on vain huolehtia hänelle ylhäältä määrätyistä tehtävistä. Tämä ei ihmiselle riitä.

”Kaikki ihmiset tarvitsevat ammatillisen kasvun näkökulmaa. Työntekijällä täytyy saada olla näky, oma kehityspolku, joka tuo motivaatiota omaan työntekoon ja saa työn tuntumaan mielekkäältä.”

Työnohjaajan rooli tässä prosessissa on merkittävä. Työnohjaaja auttaa ohjattavaa ammatillisessa kasvussa kirkastamalla tämän omia kiinnostuksen kohteita ja tukemalla ohjattavaa oman työn kehityspolulla. Työnohjaaja muistuttaa siitä, että työntekijällä on oikeus saada kehittyä työssään. Tämä usein unohdetaan työpaikalla ja työnjohdossa. Mielenterveyden kannalta kysymys on kuitenkin ensiarvoisen tärkeä. 

Työnohjaus ehkäisevänä mielenterveystyönä

Keski-Rahkosen mukaan yhteiskunnan rakenteet lähtevät usein siitä, että ihmiset ovat sairaita tai terveitä ”kokonaan tai ei ollenkaan”, kun tosiasiassa yhä useampi on ”melkein tai ei ihan” terve tai sairas.

”Työmarkkinoille pyrkii suuri joukko ihmisiä, jotka ovat samanaikaisesti sekä jossain määrin työkykyisiä että kuntoutumassa fyysisistä tai psyykkisistä vaikeuksista.”

Työnohjaajan rooli erilaisissa tilanteissa olevien työntekijöiden tukemisessa on mielenterveyden professorin mielestä suuri.

”Työnohjaaja voi tehdä paljon siinä vaiheessa, kun ongelmat ja vaikeudet ovat vasta alullaan tai silloin, kun työntekijä on kuntoutumassa takaisin työelämään.”

Varhainen puuttuminen masennusoireisiin tai uupumuksen merkkeihin, kuten kyynistymiseen, itsetunnon laskuun, kuormittumisen tunteeseen tai työstä palautumisen vaikeuksiin, voi toteutua työnohjauskeskustelussa. Erityisesti ryhmämuotoinen työnohjaus tarjoaa ohjattaville vertaistukea ja auttaa oman tilanteen tunnistamisessa. Työnohjauksessa, jos missä, voi ja saa puhua uupumuksesta.

Uupumus­oireet kannattaa ottaa esiin myös lähiesimiehen kanssa. Keskusteluissa on hyvä tarkastella työn kuormitusta ja jakautumista sekä työtehtäviin liittyvää epämääräisyyttä. Työterveyshuollolla on varhaisesta puuttumisesta paljon kokemusta ja sitä kautta työntekijä voidaan ohjata esimerkiksi lyhytterapiaan.

Anna Keski-Rahkonen kuvailee innostuneesti työnohjaajien roolia mielenterveystyössä.

”Työnohjaajat ovat itse asiassa varhaisen puuttumisen ammattilaisia. Työnohjaajat voisivat tuoda selkeästi esiin merkityksensä ehkäisevän mielenterveystyön tekijöinä.”

Tämä on herättävä viesti työnohjaajille: olemmeko turhan vaatimattomia ja tarpeettomasti vähättelemme työmme arvoa?

Ei terapiaa, mutta ammattitaitoista ihmissuhdetyötä

Uupuminen johtaa usein masennukseen. Työnohjaaja kohtaa myös muista psyykkisistä häiriötiloista kärsiviä asiak­kaita. Ahdistus voi näkyä vetäytymisenä tai hyökkäävyytenä. Psyykkisen häiriön merkkinä voi olla, että asiakas on tai toimii vuorovaikutuksessa eri tavalla kuin muut asiakkaat. Mielenterveyden häiriön kohdalla asiakas voidaan ohjata työterveyshuoltoon. On hyvä kertoa hänelle myös työterveys­psykologeista, joiden palvelu sisältyy useisiin työterveyssopimuksiin.

Ryhmätilanteessa joku asiakas voi kaapata tilan ryhtymällä kertomaan liian laveasti omista ongelmistaan. Tässä auttavat ryhmäytymisen yhteydessä laaditut ryhmän toimintaa säätelevät pelisäännöt. Niissä voidaan mainita, että tällaisessa tilanteessa ohjaaja voi joutua rajaamaan asiakkaiden toimintaa. Tilanteessa voi pitää tauon tai sen voi keskeyttää ja sopia, että itse asiaan palataan myöhemmin asiakkaan kanssa kahdenkeskisessä keskustelussa. Rajaaminen on turvallista ammattilaisuutta, jossa tärkeäksi koetulle asialle varataan uusi aika.

Kaikkien kohdalla rajaus ei ammattilaiseltakaan onnistu.

”Työnohjaajan ei tarvitse olla super­ihminen, joka selviää ongelmitta tilanteesta kuin tilanteesta”, Keski-Rahkonen muistuttaa.

Myös niin sanotut ovensuukeskustelut ovat hoito- ja ohjaustyössä tavallisia. Ihminen välttelee helposti isoja asioita ja hakee usein pitkään luottamusta. Tästä syystä itselle kipeitä asioita ei oteta nopeasti esiin vaan ehkä vasta tapaamisen viime minuuteilla.

Häpeän varjo

Anna Keski-Rahkonen ottaa esille tunteen, joka on yllättävänkin usein erilaisten tilanteiden taustalla. Kyse on häpeästä. Häpeä on iso asia: avuttomuus tai ongelmat hävettävät, oma epäonnistuminen ratkaisun keksimisessä hävettää.

”Ammattilaisen on tajuttava ja tunnistettava, että häpeä tai syyllisyys on asia, jota ihminen ei sano ääneen, mutta joka on monen keskustelun taustalla.”

Häpeää lievittää myötätunto, kontakti toisiin ihmisiin ja asiasta puhuminen. Ammattilainen voi auttaa asiakasta uusien keinojen löytämiseen vaikeassa tilanteessa. Mitä voisi tehdä vaikkapa päihteiden käyttämisen tai eristäytymisen sijaan? Mikä olisi kestävämpi keino tietyn ongelman ratkaisemiseen, sellainen, joka ei kuormita itseä tai muita?

Vaikka työnohjaaja ei olekaan terapeutti, hänellä on paljon välineitä ja osaamista myös mielenterveyden häiriöiden kohtaamiseen.

Entä työnohjaajan oma mielenterveys?

Kaikki asiakkailta tullut palaute ei aina ole myönteistä eikä ilahduttavaa. Tähän tilanteeseen Keski-Rahkosella on omakohtainen neuvo: 

“Älä lue tai käsittele palautetta yksin, vaan jaa se jonkun toisen kanssa.”

Joskus kohtaaminen ei mene hyvin. Välillä syy voi olla työnohjaajan toiminnassa, ja jo etukäteen voi miettiä, miten tällaisessa tilanteessa voi tehdä onnistuneen anteeksipyynnön. Asiak­kaalle voi kertoa kuulevansa tämän huolen, tarjota kompensaatiota ja antaa selityksen, mitä tekee jatkossa toisin, jotta tällaiselta tilanteelta vältyttäisiin.

Työnohjaajan on hyvä tiedostaa, ettei asiakkaan puolelta tuleva hyökkäys välttämättä ole mitään henkilökohtaista. Se voi johtua siitä, että työnohjaaja on keskustelussa koskettanut jotain asiakkaalle arkaa kohtaa. Kun tällaisessa tilanteessa malttaa kuunnella, mistä perimmiltään on kysymys, voi päästä vuorovaikutuksessa uudelle tasolle.

Ohjausprosessit ovat kuluttavia. Jos työnohjaajan omat resurssit eivät ole tasapainossa, hän helposti uupuu työssään. Ihmissuhdetyöntekijöille omien ongelmien myöntäminen on erityisen vaikeaa. Keski-Rahkosen kokemuksen mukaan näiden alojen omassa työnohjauksessa asiakas-caset usein korostuvat. Niiden rinnalla olisi hyvin tärkeää huolehtia myös ohjaajan omasta jaksamisesta ja ammatillisesta kasvusta.    

Anna Keski-Rahkonen

49 vuotta, mielenterveyden professori, lääkärikouluttaja ja seksuaaliterapeutti Helsingin yliopistosta.

  • Mistä tunnetaan? Tutkin mielenterveyden häiriöiden, erityisesti syömishäiriöiden syntyä. Minua on aina kiinnostanut mielen ja kehon rajapinta. Ohjaan ja koulutan terveyden ammattilaisia ja teen käytännön mielenterveystyötä lääkärinä ja terapeuttina.
  • Mistä ei tunneta? Harkitsin lukiolaisena vakavasti teologian opintoja. Sielunhoidon pääsykoekirja vaikutti varmaan myöhempiin valintoihini. Minulla ei ole työnohjaajan koulutusta, mutta olen viettänyt valtavan paljon aikaa työnohjattavana ja erilaisten ryhmien ohjaajana. Rakastan laitteita, jotka tekevät puolestani jonkun asian napin painalluksella. Haaveilen siitä, että koneet tekisivät työt puolestani, jotta voisin loikoa sohvalla, lukea kirjoja tai olla tekemättä yhtään mitään.
  • Mistä ei luovu? Seikkailut. Olen kiertänyt lapsesta lähtien maailmaa. Nykyään liikun mieluiten lähellä ja jalan. Esimerkiksi Kemiön­saari ja Kyrönjoen laakso ovat hienoja paikkoja. Sivistys. Kun pandemia muutti kaiken, palasin Helsingin yliopiston humanistiseen tiedekuntaan perustutkinto-opiskelijaksi.  Sivistys on yliopiston ydinarvo. Se tekee mielelle samaa kuin kestävyystreeni keholle. Uuden etsiminen. Mielentervey­den ammattilainen ei ole ikinä valmis. Yhden totuuden sijaan yritän nähdä asiat monesta eri näkökulmasta.

Artikkeli on julkaistu Osviitassa 3/2022