Sukupuoli ja seksuaalisuus aina läsnä ”MONINAISUUS ON MEISSÄ”
Tietoisuus sukupuolen ja
seksuaalisuuden moninaisuudesta
lisääntyy. Samalla lisääntyy
niistä puhuminen. Siksi myös
työnohjaajan kannattaa päivittää
tietonsa, jotta pystyy luomaan
turvallista tilaa kaikille, työnohjaaja
Juha Kilpiä sanoo.
Teksti
Heli Koppelo
”No siitä ei ota selvää, onko se tyttö vai poika vai mikä västäräkki!”
Tällaiset kommentit työnohjausryhmässä eivät ole työnohjaaja Juha Kilpiälle täysin vieraita, vaikkakin yhä harvinaisempia. Hän on nuorisotyön ammattilainen ja seksuaalipedagogi, joka työnohjaa paljon sote-alan ammattilaisia ja myös seksuaalineuvojia.
Asenteellisia, ohjattavien asiakkaiden sukupuoleen liittyviä kommentteja nousee esiin keskustelussa edelleen silloin tällöin.
Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät teemat eivät äkkiseltään kuulosta työnohjauksen tyypillisiltä aiheilta. Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kuitenkin läsnä aina kun ihmisiä on läsnä, Kilpiä muistuttaa.
”Työpaikan arjessa se näkyy esimerkiksi, kun työntekijä ilmoittaa olevansa raskaana. Nopeasti nousevat esiin kysymykset kumppanista, vanhempien rooleista ja lapsen kasvatuksesta. Rujompi esimerkki on työpaikoilla esiintyvä seksuaalinen häirintä.”
Työnohjausryhmän jäsen voi kuulua sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön. Lisäksi ohjattavat joutuvat tekemisiin sukupuoli- ja seksuaaliasioiden kanssa kohdatessaan asiakkaita.
Jo laki velvoittaa
Kilpiä katsoo, että työnohjauksesta on tärkeää luoda kaikille turvallinen tila, ja siinä sanoilla on suuri merkitys.
Kysymys ei ole vain siitä, että työnohjaajien tulisi edistää hyvää työelämää ja luoda psyykkistä turvallisuutta. Kysymys on Suomen laista.
”Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaki ei ole mikään kuollut kirjain, vaan se velvoittaa meitä edistämään suunnitelmallisesti yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, joka koskee myös sukupuolta ja seksuaalisuutta sekä näiden moninaisuutta, ja puuttumaan ilmi tulleeseen häirintään.”
Lain mukaan kaikilla tulisi olla myös yhdenvertaiset mahdollisuudet saada palveluita. Silti esimerkiksi sairaanhoitaja Elina Partasen opinnäytetyöstä (Diak, 2018) käy ilmi, että sukupuoli ja seksuaalivähemmistöt kokevat syrjintää ja syrjiviä asenteita sosiaali- ja terveyspalveluissa, vaikka ammattilaiset itse pitävät eettistä kohtaamista itsestäänselvyytenä.
Toisin sanoen työntekijät eivät tunnista syrjivänsä. Partanen ehdottaa ratkaisuksi muun muassa työnohjausta.
Tekeillä oleva uusi translaki ja intersukupuolisten muuttuvat hoitokäytännöt niin ikään nostavat teemaa esille. Keväällä kansalaisaloite translain uudistamiseksi keräsi nopeasti 50 000 allekirjoitusta ja eteni eduskunnan käsittelyyn.
Mitä siis työnohjaajien olisi hyvä ymmärtää sukupuoli- ja seksuaaliasioista nimenomaan työnohjauksen näkökulmasta?
Päivitä tietosi
Aluksi on tärkeää ymmärtää, mikä ero on sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisella ja keholla, Kilpiä sanoo. Nämä kolme ihmisen identiteetin ulottuvuutta menevät usein iloisesti sekaisin ja tiukasti sumppuun.
Ne ovat kuitenkin toisistaan erillisiä asioita, joista vain yksi – keho – on ulospäin näkyvissä, ja sekin vain osittain. Sukupuolta saati seksuaalista suuntautumista ei voi määrittää vain kehoa katsomalla. Ne voi määritellä vain ihminen itse.
”Suurimmalla osalla ihmisistä oma kokemus sukupuolesta menee linjassa kehon sukupuolen kanssa ja hyvä niin. Mikään itsestäänselvyys se ei kuitenkaan ole”, Kilpiä sanoo.
”Sukupuolta saati seksuaalista suuntautumista ei voi määrittää vain kehoa katsomalla.”
Ihminen voi kokea syntyneensä toisen sukupuolen kehoon, tai sitten keho ei olekaan selkeästi jompaakumpaa sukupuolta vaan intersukupuolinen.
”Valitettavasti olen törmännyt tapauksiin, joissa työnohjattavat ovat jo sinut sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kanssa, mutta työnohjaaja ei pääse irti dikotomisesta ajattelusta. Siitä on syntynyt hyvin kiusallisia tilanteita.”
Kukaan ei istu normiin
Lisäksi työnohjaajan kannattaisi tunnistaa oma sukupuolensa ja seksuaalisuutensa, Kilpiä sanoo. Pelkästään se, että sanoo olevansa vaikkapa mies ja hetero, ei kerro vielä mitään.
”Se on sama kuin sanoisi, että ostin auton, ja kun joku kysyy, että millaisen auton, niin vastaa, että no auton. Autohan voi olla vaikka rekka tai mopoauto tai mitä tahansa siltä väliltä.”
Itsensä tunnistamisen kautta voi ymmärtää, ettei itsekään ole mikään normi, Kilpiä ajattelee.
”Näytän usein luentojeni alussa dian, jossa lukee: ’Moninaisuus on meissä’. Ei siis ole mitään ’meitä normaaleja heteroita’ ja ’niitä muita moninaisia’. Yksikään ihminen ei istu täydellisesti normiin.”
Kilpiä kannustaa työnohjaajia kiinnittämään huomiota puheeseen. Puheella voi joko avata tai sulkea erilaisia dialogeja eli osoittaa, mistä on turvallista puhua ja mistä ei.
”Normittava puhe, tyyliin ’ota sinä miehenä tuo’ tai ’me naiset ollaan tällaisia’, luo tilaa, jossa osa osallistujista voi kokea, ettei joko hänellä itsellään, hänen läheisellään tai asiakkaallaan ole mahdollisuutta tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin on. Se eristää.”
Normittava ja mies–nainen-dikotomiaan perustuva puhe ja ajattelu vie kauas dialogisuuden perusideasta.
”Dialogisuudessa lähdetään siitä, että jokainen on ainutlaatuinen yksilö. Lisäksi on olemassa sosiaalisissa suhteissa sovittavia asioita, ja me yhdessä rakennamme ymmärrystä niistä.”
Siksi dialogisuus sopii loistavasti lähtökohdaksi myös sukupuolen ja seksuaalisen moninaisuuden maailmaan, Kilpiä katsoo.
Syrjivä puhe haavoittaa
Työnohjaajan olisi tärkeää ymmärtää vähemmistöstressin käsite. Sillä tarkoitetaan vähemmistöjen kokemaa kroonista stressiä, joka tutkitusti nostaa paitsi monien fyysisten sairauksien, myös muun muassa masennuksen, syömishäiriöiden ja itsetuhoisuuden riskiä.
Erityisen haavoittuvia vähemmistöstressille ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat nuoret. Nuorisotutkimusseuran selvityksen mukaan jopa 64 prosenttia sateenkaarinuorista pelkää sukupuoli-identiteettinsä paljastuvan vanhemmilleen.
”Pelko siirtyy myös työelämään. Kaikki eivät uskalla kertoa itsestään, koska eivät voi luottaa tulevansa hyväksytyksi. Saatetaan myös jättää kertomatta niinkin suuria asioita kuin avioeron tai puolison menehtyminen, koska tämä on samaa sukupuolta. Salaisuudet on hurjia juttuja.”
Kilpiän mukaan sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuulumisessa ei itsessään ole mitään haavoittavaa, vaan haavoittavuus tulee siitä, miten ympäröivät ihmiset tai yhteisö ja yhteiskunta jättävät huomiotta.
”Siitä rakentuu erilaisuus, ulkopuolisuus.”
On harvinaista, ettei joku ryhmän jäsenistä tai hänen läheisistään kuuluisi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Siitä ei vain välttämättä puhuta, Kilpiä muistuttaa.
Vaikka Kilpiä myöntää kiinnittävänsä erityistä huomiota sukupuolittavaan puheeseen koulutuksensa ja työhistoriansa takia, voivat kaikki hänen mukaansa oppia sukupuolisensitiivistä puhetta ja dialogia.
”Sensitiivisyys ja ammatillisuus kuu[1]luvat yhteen. Työnohjattavat saattavat vaikka puhua nuoresta asiakkaastaan, että siinä on jotain jännää. Silloin kysyn, että mitä se jännä on ja miten se näyttäytyy, ja mitä kaikkea olette miettineet, että mihin se liittyy.”
Pelko siirtyy työelämään
Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö enää saisi olla mies tai nainen. Saatan itsekin sanoa, että pojat on poikia ja tytöt on tyttöjä, mutta millaisia, se on se kysymys!” Kilpiä nauraa.
”Jos joku nuori sanoo minulle, että ’minä olen poika’, vastaan että wau, huikeeta, kerro lisää, että millainen poika oikein olet!”
Työnohjaajina tai sote-alan ammattilaisina ei kuitenkaan riitä, että ajattelemme olevamme hyviksiä ja eettisen työn puolella, jos se ei välity viestinä eteenpäin, Kilpiä painottaa.
Kysymys on siitä, että asia tiedostetaan ja aletaan etsiä omaan työyhteisöön ja työympäristöön soveltuvia tapoja tehdä ne turvalliseksi kaikille.
”Samalla tavalla kuin kiinnittäisimme huomiota siihen, jos joku käyttäisi n-sanaa tai nimittelisi muuten. Joskus riittää, että kysyy, onko tämä sellaista puhetta, jota tässä ryhmässä halutaan käydä.”
Avainkysymys Kilpiän mukaan on se, miten voimme työnohjaajina rakentaa omalla puheellamme ja esimerkillämme luottamusta ja turvallisuutta työn[1]ohjauksissa kaikille – tilaa, jossa kaikki uskaltavat tulla näkyviksi. ”Ei tarvitse alkaa kouluttaa, mutta aina voi näyttää väriä. Siinä meillä työnohjaajilla on tärkeä paikka.
Käsitteet kirkkaammiksi
- Sukupuolen moninaisuus tarkoittaa sitä, etteivät kaikki ihmiset identifioidu binäärisesti eli vain miehiksi tai naisiksi.
- Sukupuolta määrittää myös ihmisen oma kokemus, ei keho.
- Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat muun muassa transsukupuoliset, muunsukupuoliset, transvestiitit ja intersukupuoliset.
- Intersukupuolisen keho ei ole yksiselitteisesti mies tai nainen. S
- eksuaalivähemmistöön kuuluva tuntee vetoa muuhun kuin vain vastakkaiseen sukupuoleen. Seksuaalisuus on riippumaton siitä, mihin sukupuoleen ihminen identifioituu tai millainen hänen kehonsa on.
- Tutustu lisää: seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto
Juha Kilpiä
- Työskentelee työnohjaajana,
- kouluttajana, ryhmäohjaajana ja seksuaalipedagogina
- Toiminut mm. Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtajana
- Koulutukseltaan kirkon nuorisotyöntekijä, seksuaalipedagogi ja työnohjaaja
- Kirjoittanut teoksen Nimestä minut tunnet (2015), joka kertoo transsukupuolisuudesta ja sosiaalisesta korjausprosessista.
- Motto: ”Ollessamme omanlaisia, olemme moninaisia”
Artikkeli julkaistu Osviitassa 2/2021