Puhun sinulle, jotta oppisin
Työnohjaus on eräänlainen oppimisympäristö, jossa oppiminen mahdollistuu reflektion, kokemuksellisuuden, yhteistoiminnallisuuden ja dialogin avulla. Työikäinen aikuinen siis oivaltaa uutta sellaisessa keskusteluympäristössä, jonka työnohjaus luo? Tätä oli kokeiltava.

Kuva Pixabay
Teksti Riikka Pohjola

Oma työnohjaukseni, ToToni, on juuri päättynyt. Verkkoyhteys sulkeutuu, jään yksin työhuoneeseeni. Päässä surisee: Mistä keskustelimme? Miten työskentely eteni? Mitä itse opin? Mitä työnohjaajani tästä sai?
Olen ammatiltani työnohjaaja ja keskustelen siis työkseni ihmisten kanssa heidän työstään. Yritän kuuntelulla, kysymyksillä, erilaisilla rakenteilla, toiminnallisilla työskentelyillä ja tiedolla auttaa esiin oivalluksia ja ymmärrystä työhön liittyen.
Toivon hartaasti ja teen parhaani, että työskentelymme aikana, sitä ennen tai sen jälkeen, syntyisi oppimista. Metsästän hetkiä, jolloin joku liikahtaa: ”No nythän mä tajuan. Ai-van, se onkin hyvä kysymys.” Välillä ihmettelen skeptisesti, mahtoiko työskentelyllämme olla mitään oivalluttavaa arvoa. Lupaako työnohjausmarkkinointi liikaa?
Halusin omakohtaisesti kokea ja tutkia oppimista työnohjauksen kehyksessä, ja käynnistin uuden ToTo-prosessin nimenoman oppimisen ympärille. Pyrin toimimaan aktiivisen salapoliisin tavoin oppimishetkiä metsästäen. Kirjoitin ennen ja jälkeen työnohjausten reflektioita keskusteluista. Työnohjauksen aikana yritin olla hereillä ja tikkana tiedostaa, jos keskustelun virrassa jokin kysymys tai asia tuntui sisältävän jotain uudenlaista ajateltavaa.
”Kysyn sinulta nyt sellaista vaikeaa, mitä et vaikuta haluavan kuulla.”
Tiedustelin tekoälyltä: Miksi aikuinen oppii puhumalla ääneen, keskustelemalla ja vastaamalla kysymyksiin? Tekoäly kertoi asian liittyvän ainakin ajatusten jäsentymiseen, uusien näkökulmien syntymiseen palautteen myötä, itsetuntemuksen ja omien ajattelu- ja toimintamallien tuntemuksen lisääntymiseen sekä sosiaaliseen oppimiseen.
Millaisia kokemuksellisia todisteita olen itse saanut näistä perusteista ToTo-prosessini aikana?
Sovimme työnohjaajani kanssa, että lähetän hänelle ennen jokaista työnohjausta ”siltatekstin”, jossa kokoan ajatuksiani edellisen kerran työskentelystä ja jäsennän tarpeitani seuraavaan. Huomaan, että puhumisen rinnalla kirjoittamisen vaivannäkö kannattaa: ajatukset tosiaan jäsentyvät ja kehittyvät edelleen prosessin edetessä. Kirjoittamisesta jää jälki: se täydentää olennaisella tavalla mahdollisuutta arvioida oppimista.
Keskustelussa toisen kanssa ajatteluni tuntuu todellakin hapettuvan. Erilaiset ohjaajan käyttämät metaforat, kielikuvat ja inspiroivat sanat kipinöivät kivasti korvissani. Kysymykset ovat erityisen tärkeitä, varsinkin nämä: ”Kysyn sinulta nyt sellaista vaikeaa, mitä et vaikuta haluavan kuulla.” Väärältä tuntuva suunta nostaa suojaukseni näkyviin ja tulen tietoiseksi sokeista pisteistäni. Vastustuksen tunteen ja eri mieltä olemisen tutkiminen johtavat oppimiseen.
ToTo-ohjaaja on haastajani mutta myös rinnalla kulkijani oppimistavoitteessani. “Kysyn nyt sellaista, mitä kysyisin ystävältä tällaisessa kohtaa”, hän saattaa sanoa. Hän lämpimästi kiittää työskentelystä ja kertoo arvostavansa yhteistyötämme. Tällainen inhimillinen läsnäolo ja vuorovaikutuksessa avoimena oleminen edistää selvästi motivaatiotani ja uskoani oppimisen mahdollisuuksiin.
Opin, tai opimme molemmat, työnohjaamisesta yhteistä toimintaamme tarkkailemalla ja havainnoista puhumalla. Vuorovaikutus on runsaudensarvi sanoja, kehon viestejä, tunteiden ilmaisua ja dynamiikkaa.
Merkitykselliset asiat palaavat opittaviksi
Selvimmin oppimisen tunteesta saan kiinni silloin, kun oivallus syttyy nopeasti tai uusi näkökulma on selvästi erilainen kuin aiempi ajattelu- tai toimintamallini. Entäs hidas oppiminen? Kun vanhaa laivaa hiljalleen korjataan, mistä ja milloin muutoksen huomaa?
Mietin myös, tarvitaanko oppimiseen työnohjauksen kontekstissa aina kaksisuuntainen kohtaaminen. Voisiko oivaltaminen ja oppiminen tapahtua vain ohjattavan mielessä ilman tilanneherkkää inhimillistä vuorovaikutusta? Voisiko tulevaisuuden työnohjaus siis olla tekoälyn ohjaamaa?
Oppiiko työnohjaaja ohjatessaan? Jos työnohjaaja alkaa ajatella ohjaustilannetta myös omakohtaisena oppimistilanteena, miten se vaikuttaa ohjauksen sisältöön ja kontaktiin?
Ei kai työnohjauksessakaan aina tapahdu oppimista työnohjaajan ja ohjattavan kovasta ponnistelusta huolimatta. Juututaan rutiininomaiseen työskentelyyn, viesti ei tule kuuluville tai toista ymmärretään väärin. Osmo A. Wiion viestinnän ensimmäinen laki keventää: Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.
Oppimiseni on aivan kesken, ja paljon potentiaalisia maalipaikkoja menee ohi. Yhden asian olen kuitenkin oppinut: jos asia on merkityksellinen, se tulee kyllä uudestaan esille.
Kirjoittaja on päätoiminen työnohjaaja ja työnohjauksen ammattilehti Osviitan päätoimittaja.