Mitä työnohjausvuodesta jäi mieleen?

Työnohjaajana saan kurkistaa monenlaisiin työyhteisöihin ja ammatteihin. Vaikka toimintaympäristöt ovat erilaisia, keskusteluissa kyllä kuuluvat yhteiset ajan ilmiöt.

Juhannuksesta käynnistyy monen suomalaisen kesäloma, myös minun omani. Ennen siirtymää mökkilaiturille haluan koostaa muistinvaraisesti taakse jääneen työnohjausvuoden havaintoja ja teemoja.

Vahvin havainto: epävarmuus ja epätietoisuus

Monissa työyhteisöissä on eletty jatkuvien muutosten keskellä. Ryhmät ovat kertoneet tavatessamme aina uusista käänteistä ohjeistuksissa tai järjestelmissä, ja usein tehtyjä päätöksiä on peruttu, muutettu tai jo unohdettu. Työntekijöiden näkökulmasta muutos ei ole näyttäytynyt hallittuna kehittämisenä, vaan keskeneräisenä liikkeenä, jonka suuntaa on vaikea hahmottaa. Varmaa on oikeastaan ollut vain kaikenkattava säästöjen etsiminen.

Työnohjausryhmissä on puhuttu paljon siitä, kuinka energiaa valuu oman työn tekemisen sijaan siihen, että yritetään ymmärtää, mitä organisaatiossa tapahtuu. Mitä on päätetty? Mitä uutta on tiedotettu? Kenen tietoihin voi luottaa? Millä aikataululla seuraava muutos toteutetaan?

Johtamiseen kohdistuva kriittisyys on lisääntynyt ja kaipuu luotettavaan, viisaaseen johtamiseen kuuluu puheissa. Harvoin kritiikki kohdistuu yksittäisiin esihenkilöihin, työntekijät ymmärtävät kyllä johtamisen vaativuuden ja esihenkilöiden ahtaan tilan puun ja kuoren välissä.

Esimiesten rooli on erityisen raskas. Kiekkoleijonien valmentaja totesi HS:n kultajuhlahaastattelussa: ”On johtajalle tärkeää, että voi luottaa siihen, mitä selän takana tapahtuu.” Monissa työpaikoissa johtajat voivat lähinnä luottaa siihen, että selän takana johtajuudesta tehdään syntipukkia tai maalitaulua ”väärille päätöksille”.

Merkityksestä pidetään kiinni

Toinen havainto liittyy perustyön merkitykseen. Kun rakenteet tuntuvat hatarilta, työn ydin näyttää monilla kirkastuvan. Työn tärkeät hetket sisältävät kohtaamista: asiakkaan tai kollegan kuuntelua, lämmintä vuorovaikutusta, mahdollisuutta auttaa ja saada apua.

Työnohjausryhmissä on puhuttu myös ilmiöstä, joka näkyy yhä useammassa ammatissa. Ihmiset kantavat mukanaan huolia, joille ei löydy paikkaa. Kun palveluihin pääsy vaikeutuu tai viivästyy, huolet ja hätä purkautuvat niille työntekijöille, jotka sattuvat olemaan lähimpänä. Monissa ammateissa työ sisältää yhä enemmän kuuntelemista ja kannattelua riippumatta siitä, kuuluvatko tällaiset tehtävät varsinaiseen työnkuvaan tai onko niihin tarvittavaa osaamista. Tämä lisää työn emotionaalista kuormitusta.

Yhteenkuuluvuutta ja varovaisuutta

Vaikeina aikoina työyhteisöjen merkitys korostuu. Moni on kertonut, että juuri kollegat ovat auttaneet jaksamaan. Yhteinen nauraminen, tapahtumien karnevalisointi ja samassa veneessä olemisen tunne on auttanut tilanteissa, jotka yksin olisivat tuntuneet ylivoimaisilta.

Samaan aikaan paineet näkyvät myös ristiriitoina. Kun muutoksia toteutetaan nopeasti ja tiedon katkokset ja epävarmuus lisääntyvät, erilaiset näkemykset voivat kärjistyä ja konfliktit henkilöityä.

Työnohjausvuotta on sävyttänyt myös tietynlainen varovaisuus. Monet ovat kertoneet miettivänsä tulevaisuutta aiempaa lyhyemmällä aikajänteellä. Pitkien suunnitelmien sijaan rakennetaan varasuunnitelmia. Omia raha-asioita mietitään tarkemmin ja varaudutaan huonoihin uutisiin. Oman alan tulevaisuutta seurataan huolestuneina.

Erityisen vahvana tämä näkyy järjestökentällä, jossa epävarmuus rahoituksesta ja toiminnan jatkuvuudesta heijastuu sekä työntekijöihin että vapaaehtoisiin. Huoli ei koske vain omaa työpaikkaa vaan kokonaisia toimialoja ja niiden elinehtoja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Sitkeästi eteenpäin

Ja silti tästä työnohjausvuodesta ei jää päällimmäiseksi mieleen toivottomuus vaan sitkeys. Ihmiset jatkavat työn tekemistä parhaansa mukaan silloinkin, kun olosuhteet eivät ole helppoja. He kantavat vastuuta työn laadukkuudesta, hyvistä kohtaamisista ja työyhteisön kehittämisestä. Ihmiset etsivät ratkaisuja ja kokevat onnistumisia silloinkin, kun näkymä eteenpäin on sumuinen.

Ehkä juuri siksi kesäloma on noussut ohjauksissa erityisen tärkeäksi teemaksi. Ei siksi, että kaikki olisi valmista (eiköhän unohdeta ”puhdistetun pöydän fantasia”) vaan siksi, että epävarmuuden keskellä ihminen tarvitsee hengähdyshetken, jolloin kaikkea ei tarvitse ennakoida, ratkaista tai kantaa.

Se hetki on pian käsillä. Hyvää kesää!

Kirjoittaja on Osviitan päätoimittaja.