KIRJA-ARVIO
Henriika Maikku ja Sanna Oja. Kaksi sutta sisälläsi. Rakenna turvaa itsessäsi ja ihmissuhteissasi. Tuuma 2026.
Olet ehkä kuullut tarinan, jonka mukaan jokaisen ihmisen sisällä asuu kaksi sutta, ja pitää miettiä, kumpaa sutta ruokkii. Alkuperäisessä Cherokee-tarinassa esiintyvät kuitenkin valosusi ja varjosusi. Eikä kumpaakaan niistä näännytetä nälkään.
Psykoterapeutti, työnohjaaja Henriika Maikku ja KTT, yliopettaja Sanna Oja avaavat kahden suden tarinaa käytännönläheisesti sekä yksilöiden että ryhmien näkökulmasta. Varjosusi meissä tuntee monia kielteisiä tunteita, kuten vihaa, epävarmuutta, ylemmyyttä, häpeää ja syyllisyyttä. Valosusi sen sijaan edustaa iloa, rauhaa ja kiitollisuutta. Tarinan oppi on kuitenkin se, että molempia susia tulee kuunnella.
Jos varjosuden jättää huomiotta, se kostaa esimerkiksi näyttäytymällä tietämättämme muille ihmisille. Toisaalta tiukoissa tilanteissa tarvitsemme nimenomaan varjosutta avuksi, sillä se on peloton ja taistelee tärkeiden asioiden puolesta.
Miten tarinan oivallukset sitten siirtyvät käytännön elämään ja työhön? Kirjailijoiden mukaan itsetuntemus on uskallusta katsoa sekä valoa että varjoa itsessään. Silloin tulee tietoisemmaksi siitä, mitä itsessä tapahtuu eri tilanteisiin tullessa, miten kohtaa ja kuuntelee (tai ei kuuntele) muita ihmisiä ja miten reagoi esimerkiksi konflikteihin.
Kirjailijat käsittelevät perusteellisesti monia ihmislaumassa käyttäytymiseen vaikuttavia elementtejä, kuten vireystilaa, tunteiden käsittelyä sekä psykologista turvallisuutta. Kirjan juju on kuitenkin siinä, että se auttaa lukijaa rakentamaan sisäistä sekä ihmissuhteisiin nojaavaa turvallisuuden tunnetta nimenomaan itsetuntemusta vahvistamalla.
Jään esimerkiksi miettimään omaa taipumustani vetäytyä takanurkkaan ihmisjoukkojen keskellä. Olen hävennyt tätä piirrettä oikeastaan koko elämäni, mutta kirjan myötä aloin pohtia asiaa uudelta kantilta. Miten voisin olla tilanteissa luottavaisen jämäkkä ja toisaalta kunnioittaa omaa herkkyyttäni ihmisistä huokuvalle tiedolle tunteista, turvallisuudesta (tai sen puutteesta) ja virittyneisyydestä?
Kirja on höystetty kirjailijoiden koskettavilla tarinoilla. Sanna Oja kertoo esimerkiksi tilanteesta, jossa hän ”jäätyi” työpaikan kokouksessa. Tunnistan, että näin on kohdallani käynyt useita kertoja. Olen myös Henriika Maikun tapaan epäonnistunut siinä, miten kanavoin omaa aggressiotani paineisissa tai väsyttävissä hetkissä. Näissä tilanteissa varjosusi on päässyt tietämättäni puhkumaan turhan tyrmäävästi.
Kirjan sisältö haastaa moniin syvällisiin pohdintoihin. Muistan useita ohjaustyön hetkiä, joissa sudet ovat taistelleet ohjattavan tarinoissa. Tutkailen myös omaa virittyneisyyttäni ohjaajana. Miten tulen jännitteiseen tilanteeseen ja miten säilytän oman sietoikkunan sekä turvan tunteen myös tunteikkaissa tapaamisissa?
Entä miten ylipäätään säilytän tasapainoisemman tilan sotauutisten ja kansantalouskurjimuksen keskellä ihan vaan ihmisenä? Tähänkin kirja antaa eväitä.
Erityisen antoisaa oli lukea lämmön ja voiman tasapainosta, tai pikemminkin epätasapainosta, ryhmätilanteissa. Nolona huomaan, että taisto-pakoryhmää olen itsekin ollut rakentamassa useamman kerran. Nyt tiedän myös, miten toimii johtajasta riippuvainen ryhmä tai fantasiaryhmä — ja miten voin auttaa ryhmiä siirtymään tasapainoisempaan tilaan.
Ainoa harmitus kirjassa on se, että tämän kirjan olisin halunnut käsiini kovakantisena. Huoleton lukutyylini on käpristänyt sekä kannet että kirjan sivut jo osittain rullalle.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, mutta aivan erityisesti ihmistyötä tekeville. Luulen, että aika monella työpaikalla sudet eivät tällä hetkellä ole tasapainossa, vaan ylivirittyneet ja pelokkaat ihmiset reagoivat varsin impulsiivisesti työelämän myllerrysten tuottamiin tilanteisiin. Se ei ole hyvä lähtökohta oikeastaan millekään rakentavalle kehittämiselle, saati henkilökohtaiselle tai koko organisaation kasvulle.
Kirja muistuttaa, että myös varjo tarvitsee paikkansa, aikansa ja tehtävänsä. Kun opimme kuuntelemaan molempia susia itsessämme ja toisissamme, voimme ehkä rakentaa työpaikkoja, joissa ei tarvitse hyökätä, paeta tai jäätyä yhtä usein. Silloin työssä voi myös pysähtyä, ihmetellä, kysyä ja ymmärtää sekä toimia tämän ymmärryksen pohjalta viisaammin.
Kirjoittaja on työnohjaaja ja Osviitta-lehden editoiva toimittaja.
