Ratkaisukeskeisyys = positiivisuutta?

Artikkeli on Osviitasta 4/2023

Ratkaisukeskeisyys on mukavasti suuhun sopiva yleiskielinen termi. Ja sellaisena se on helposti altis myös väärintulkinnoille.

Yleisin väärinkäsitys käsitteen käytössä erilaisissa työelämän yhteyksissä lienee, että ratkaisukeskeisyyttä olisi valmiin, olemassa olevan ratkaisun tarjoaminen jonkun toisen ongelmaan. Valmiita ratkaisuja tarjoaville asiantuntijoille tai palveluille oman toiminnan mainostaminen ratkaisukeskeiseksi voi olla houkutteleva markkinointikikka. Samalla se viestii, että asiantuntevaan patenttiratkaisuun voi rynnätä edes kuulematta, mistä organisaation tai henkilön tilanteessa tarkemmin ottaen on kyse. Pääsääntöisesti tällaisille ratkaisuille ei voi ennustaa kovin pitkää ikää.

Ulkopuolelta tulevan asiantuntijuuden sijaan varsinaiselle ratkaisukeskeisyydelle tunnusomaista on ratkaisuprosessin rakentaminen yhteistyössä asiakkaan tai muun asianomistajan kanssa ja aina tilanteeseen liittyvät erityispiirteet huomioiden.

Ratkaisukeskeisyyden voi tiivistää

tulevaisuuteen suuntautumiseksi,

ongelmakeskeisyydestä irtautumiseksi ja

voimavarojen ja mahdollisuuksien tunnistamiseksi ja aktivoimiseksi (Grant 2011).

Näiden samojen kriteerien on täytyttävä, jotta myös työnohjaustyöskentelyn voi sanoa olevan voimavara- ja ratkaisukeskeistä.

Voimavara- ja ratkaisukeskeistä työskentelyä tutkittaessa on havaittu, että ensimmäinen tapaaminen on kriittinen asiakkaan ja ammattilaisen kumppanuuteen perustuvan vuorovaikutuksen ja tulevien onnistumisten kivijalan luomisessa (D’Abate 2016). Voimavara- ja ratkaisukeskeisyys ei siis toimi yhtenä työkaluna muiden joukossa, kuten olen joskus kuullut mainittavan. Ongelma-analyysistä on vaikea loikata seuraavaksi ratkaisukeskeiseksi. 

Työnohjauksen ytimessä on se, miten tieto, tietäminen ja tavoitteet sovitetaan ihmisen omaan maailmaan, arjen käytäntöihin ja ihmisen omaan teoriaan itsestään, toiminnastaan ja ympäristöstään. Näitä uudelleen määrittelyn taitoja voimavara- ja ratkaisukeskeisyys rakentaa pala palalta alusta asti: ensin pieninä siemeninä ja sitten työskentelyn myötä kasvavina.

Mikä on hyödyllistä ja toimivaa?

Kielteinen ajattelu ja ongelman vetovoima ovat yleisesti tunnettuja päätöksenteon laatua heikentäviä vinoumia (McKergow 2021, Garcea & Linley 2011). Ongelmakeskeisyydestä irtautuminen on tärkeä vaihe ihmisen hyvinvoinnille ja ratkaisukyvyn aktivoimiselle. Se kuitenkin pitää sisällään toisen väärinkäsityksen sudenkuopan eli sen, että ratkaisukeskeisyys tarkoittaisi aina positiivisuutta ja myönteisen näkökulman tarjoamista tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Ratkaisukeskeisyys on kiistatta positiivinen lähestymistapa verrattuna ongelman tai puutteen ottamiseen toiminnan lähtökohdaksi. Ratkaisukeskeisyys pyrkii kuitenkin ensisijaisesti paljastamaan sen, mikä on hyödyllistä, tehokasta ja käytännössä mahdollista parempaan tilanteeseen pääsemiseen. Ratkaisukeskeisyys kiinnittää huomion siihen, millä päästään eteenpäin sekä ajattelun tasolla että käytännössä.  Se vahvistaa ihmisten ja yhteisöjen muutoskykyä kompleksissa maailmassa.

Lisääntyvä tutkimustieto ihmisen hyvinvoinnista ja kukoistuksesta antaa universaaleja viitteitä siitä, mihin huomiota kiinnittämällä ihmiset ja ihmisyhteisöt voivat hyvin ja pääsevät eteenpäin ongelmatilanteista. Käytännössä ongelmiin ja muutoshaasteisiin liittyy kuitenkin aina paljon yksilöllisiä ja paikallisia erityispiirteitä, joiden hyvä tuntemus löytyy vain asianosaisilta. Kestävien ratkaisujen rakentamisessa ihmisten omien voimavarojen ja oman toimijuuden aktivoiminen onkin keskeistä.

Ulkopuolelta määrittelyn sijaan ratkaisukeskeisyys tukee asianosaisten aktiivisuutta ja vapauttaa uutta ajattelua ja energiaa muutoksen tekemiseen pääsemiseksi (Marks 2011). Näin se sivutuotteena tuo arkeen ja muutospyrkimyksiin myös lisää myönteisiä tunteita ja positiivisia näköaloja, vaikka se ei ratkaisukeskeisyyden ensisijainen tavoite olekaan.

Onko neutraalius radikaalia positiivisuutta ?

Ajattelutapana ja toiminnan ohjenuorana voimavara- ja ratkaisukeskeisyys soveltuu mainiosti myös yksilöä ja tiimiä isompien ihmisyhteisöjen muutoksen edesauttamiseen (Tammeaid 2023). Arkiajattelussa, tieteessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ongelmakeskeisyyden vetovoima on kuitenkin vahva, ja sama tendenssi luikertelee helposti myös ammatilliseen toimintaan. Itse havahduin tähän taas kerran, kun osallistuin kesällä kansainväliseen Yhdistävät keskustelut kompleksissa maailmassa -verkkokoulutukseen.

Koulutuksen tausta-ajatteluna oli systeeminen muutoksen tekeminen yhteen kietoutuneiden ilmiöiden maailmassa. Näennäisesti sen julkilausutut periaatteet olivat lähes yhteneväiset voimavara- ja ratkaisukeskeisyyden kanssa: kuunteleminen, hyvät kysymykset, yhdessä oppiminen, yhteyksien rakentaminen, aitous, refleksiivisyys ja kokeilullisuus. Tästä huolimatta minua ohjattiin päivien aikana toistuvasti käyttämään ulkopuolelta arvioivaa mieltä ryhmien kohtaamisessa, tarkkailemaan sitä mikä kenties on pinnan alla, löytämään potentiaalisia jännitteitä ja antamaan asteikkoarvioita esimerkiksi toisen oppimiskyvystä.

Olin järkyttynyt. Osallistuin koulutuksen harjoituksiin ammattietiikkani sallimissa puitteissa, ja sain siinä sivussa jälleen mahdollisuuden reflektoida voimavara- ja ratkaisukeskeisyyden erityispiirteitä.

Yksi voimavara- ja ratkaisukeskeisyyden tärkeä periaate on, että ihmisiä ja tilanteita lähestytään ilman ennakko-oletuksia. Ja jos jotain ennakko-oletuksia on, niin lähinnä sen suuntaisia, että kaikilla ihmisillä on kykyjä, taitoja ja oppimiskykyä. Pelkästään neutraalilla suhtautumisella, sillä että tilanteeseen ei tuoda omia olettamuksia tai teorioita tilanteen ulkopuolelta, luodaan mahdollisuuksia uusille avauksille ja uudenlaisen toimijuuden syntymiselle.

Positiivisiin yllätyksiin valmiilla neutraaliudella rakennetaan psykososiaalista ympäristöä, joka tuo esiin ihmisten parhaat puolet ja tilanteen piilevät mahdollisuudet (McKergow 2021, Linley 2008, Berg & Szabo 2005).

Ehkä onkin siis niin, että neutraaliudessa piilee ratkaisukeskeisyyden positiivisen maineen salaisuus. Kun tarkastellaan tilanteita ja ihmisiä ”sellaisenaan” myös positiivinen pääsee esiin ongelman varjosta. Se auttaa kohti luovuutta, resilienssiä ja uusia ratkaisuja tietämisen ja lukkiutuneiden käsitysten maailmassa.

Marika Tammeaid

Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen coachien, työnohjaajien ja johtajien kouluttaja sekä hallintotieteen tohtori. Väitöskirja (2023) käsittelee ratkaisukeskeisen ajattelun ja toiminnan merkitystä johtamisessa ja julkisen politiikan onnistumisessa.

Lähteet:  Berg, I. K. & Szabó, P. 2005. Brief Coaching for Lasting Solutions. W. W. Norton.  •  D’Abate, D. A. 2016. Use of solution-focused and family narrative approaches in working with high conflict families: Strategies and techniques that can be utilized in parenting coordination and co-parenting coaching. Journal of Child Custody, 13:4, 269-288.  •   Garcea, N., & Linley, P. A. 2011. Creating positive social change through building positive organizations: Four levels of intervention. In R. Biswas-Diener (ed.) Positive psychology as social change. 159–174.  •   Grant, A. M. 2011. The Solution-Focused Inventory: A tripartite taxonomy for teaching, measuring and conceptualising solution-focused approaches to coaching. The Coaching Psychologist, 7(2).  •   Linley, A. 2008. Average to A+: Realising Strengths in Yourself and Others. CAPP Press.  •   Marks, N. 2011. Think Before You Think. In Biswas-Diener, R. (ed.) Positive Psychology as Social Change. Springer.  •   McKergow, M. 2021. The Next Generation of Solution Focused Practice Stretching the World for New Opportunities and Progress. Routledge.  •   Tammeaid, M. 2023. Public sector leadership meta-skills. Sosiaali- ja terveyshallintotieteen väitöskirja, ACTA WASAENSIA 507. Vaasan yliopisto.