Artikkeli - - Muokattu

Työnohjaaja näyttämöllä

Harvoin jos koskaan näytelmän päähenkilönä on työnohjaaja. Nyt on, helsinkiläisen Ryhmäteatterin Vaellus-näytelmässä.

Teksti :

Seppo Metso

Kuva:

Mitro Härkönen

Teatterissa ei ensimmäiseksi oleta näkevänsä työyhteisön ongelmien käsittelyä, varsinkaan jos on lähtenyt viihtymään ja saamaan uusia oivalluksia ihmisyydestä ja elämästä ylipäänsä.

Ryhmäteatterissa Anna Krogeruksen kirjoittama Vaellus fokusoi työyhteisön ristiriitoihin. Yksi sen päähenkilöistä on työnohjaaja.

Ohjelmistossa 17.12. asti olevassa näytelmässä seurakunnan työntekijöistä koostuva pieni porukka lähtee vaeltamaan Lappiin. Tarkoitus on kolmen päivän aikana kehittää työyhteisöä. Kaikki menee pieleen alusta asti. Syntyy erimielisyyttä, ollaanko pyhiinvaelluksella vai kehittämispäivillä.

Seurakuntayhtymän työnohjaaja Marjut (Sari Mällinen, kuvassa) yrittää kertoa suunnittelemastaan ohjelmasta, muttei saa suunvuoroa. Ilmapiiri on epäluuloinen ja suorastaan vihamielinen. Onnettomalta työnohjaajalta tivataan, miksi hän ylipäänsä on mukana ja kenen asialla hän on.

Vaelluksen edetessä työyhteisön pinnanalaiset jännitteet ja puhumattomat asiat purkautuvat esiin. Tilannetta ei paranna esihenkilön, kirkkoherra Terhin (Pihla Penttinen) käytös. Kun selviää, että hänestä on tehty kantelu tuomiokapituliin, alkaa armoton syyllisen etsintä.

Vaellus on varsinaista korpivaellusta, jossa ei eksymiseltäkään vältytä eikä katsoja lopulta tiedä, mikä on totta ja mikä pelkkää ihmisen mielensisäistä liikehdintää. Laura Jäntin ohjaamasta hersyvän vauhdikkaasta ja paikoin absurdista esityksestä löytää monta tasoa raamatullisia vertauskuvia myöten.

Sari Mällisen esittämä työnohjaaja-Marjut on yhtä aikaa koominen ja traaginen hahmo.  Hän kokee loppupuolella kirjaimellisesti uudestisyntymisen – raamatullinen allegoria sekin. Hän jämäköityy ja lyö porukalle luun kurkkuun paljastamalla, että tietyt työyhteisöä koskevat asiat oli jo ennalta päätetty työnantajapuolella. Erämaavaelluksen ainoa tarkoitus oli saada osallistujat uskomaan, että he olivat keksineet tulevat muutokset ihan itse.

Tulikivenkatkuinen kohtaus on ryhmäteatterimainen tulkinta predestinaatio-opista: elämä menee jonkin ylhäältä määrätyn käsikirjoituksen mukaisesti, turha potkia tutkainta vastaan. Viimeistään tässä vaiheessa katsoja ymmärtää, ettei Marjutin hahmolla ole oikean työnohjauksen kanssa muuta tekemistä kuin käsiohjelmaan painettu ammattinimike.

Monin paikoin esitys naurattaa. Sävyt tummenevat loppua kohti. Pihla Penttinen kirkkoherra Terhin roolissa vetää reilusti överiksi. Vähemmälläkin huutamisella ja alleviivaamisella olisi tullut selväksi, että hän on tosissaan siinä mitä sanoo. Lopuksi tämä esihenkilö tietysti nöyrästi tunnustaa, että on tehnyt virheitä ja oppinut niistä ja toivoo, että päästään aloittamaan puhtaalta pöydältä. 

Jälkeen päin leikittelin ajatuksella, mitä itse tekisin toisin, jos olisin työnohjaaja-Marjutin paikalla. Tulin johtopäätökseen, että tekisin toisin ihan kaiken. Siitä tulisi tosin puuduttavan tylsä teatteriesitys.

***

Edellä oleva on maistiainen 9.12. 2022 ilmestyvästä työnohjauksen ammattilehti Osviitasta. Tilaa Osviitta kätevästi verkossa lahjaksi tai itsellesi.